Mainos

Kööpenhamina varautuu suurmielenosoitukseen

Kööpenhaminassa turvatoimet on kiristetty äärimmilleen mellakoiden varalta. Ilmastokokouksen liepeille odotetaan tänään kymmeniätuhansia mielenosoittajia, joiden joukossa on poliisin mukaan väkivaltaa lietsovia ryhmiä.

Tanskan poliisi kertoo lisänneensä myös rajavalvontaa. Uhkauksia ovat esittäneet muun muassa äärivasemmistolaiset joukot internetissä. Niiden mukaan rikkaat maat käyttävät hyväkseen köyhiä maita, jotka kärsivät ilmastonmuutoksesta eniten.

Mielenosoittajat aikovat marssia kuuden kilometrin matkan parlamenttitalolta kokouspaikalle.

Poliisi pidätti eilen Kööpenhaminassa 75 mielenosoittajaa, joiden se epäilee saattavan syyllistyä laittomuuksiin. Yksi pidätetyistä on suomalainen.

Mielenosoitus järjestettiin Kööpenhaminan keskustassa.

Aktivistit olivat kehottaneet mielenosoittajia häiritsemään meneillään olevaa liike-elämän kokousta, jonka osanottajia aktivistit kutsuivat ilmastorikollisiksi. Mielenosoittajat eivät kuitenkaan menneet yritysten alueelle.

Poliisi sanoo pidätysten olleen ennaltaehkäiseviä. Pidätetyistä suurin osa on eurooppalaisia. Yksi on Yhdysvaltain kansalainen. Kuutta pidätettyä kuulustellaan epäiltyinä vahingonteosta.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.