Konventin enemmistö vastustaa EU:n presidenttiä

Enemmistö tulevaisuuskonventin jäsenistä vastustaa Euroopan unionin presidentin viran perustamista.

Unionin toimielimien uudistusta pohtineessa EU:n tulevaisuuskonventissa tuli esille enemmistön kielteinen kanta EU:n presidenttihankkeeseen. Vastustajat pelkäävät, että suurten ja pienten jäsenmaiden tasa-arvo on uhattuna. Samalla kannettiin huolta EU:n toimielinten tasapainon järkkymisestä.

Alkuillan 31 puhujasta 23 torjui selkeästi Ranskan ja Saksan ehdotuksen EU:n presidentistä. Esitystä vastustivat Suomen lisäksi mm. Belgian, Hollannin, Irlannin, Kreikan, Latvian, Slovenian ja Unkarin edustajat. Joukossa oli lukuisia entisiä ja nykyisiä ministereitä.

Suomi on kuitenkin käytännössä ainoita maita, joilla oli selkeä eduskunnan ja hallituksen kanta konventtia varten.

Portugalin pääministeri Jose Manuel Durao Barroso ja pääministeri Paavo Lipponen keskustelivat aiheesta tänään Helsingissä. He toistivat kantansa: EU ei tarvitse presidenttiä.

"Ei kahta kokkia samaan keittiöön"

Useissa tulevaisuuskonventin puheenvuoroissa presidentin pelättiin heikentävän myös EU:n komission puheenjohtajan asemaa.

-Ei pitäisi olla kahta kokkia yhdessä keittiössä, Slovenian entinen pääministeri Alojz Peterle kiteytti.

Brittiliberaali Andrew Duff kuvasi Ranskan ja Saksan ehdotusta leikkaa ja liimaa -versioksi, joka on tuskin edes kompromissi. Hänen mielestään EU:n presidentillä ja komission vahvistamisella ei ole luontevaa yhteyttä.

-Se johtaisi superpresidenttiin, joka olisi täysin parlamentaarisen valvonnan ulottumattomissa. EU:ssa olisi kolme johtajaa, mikä toisi lisää ongelmia nykytilanteeseen verrattuna, europarlamentaarikko Duff sanoi.

Toisaalta presidentti sai kannatusta suurten jäsenmaiden edustajilta. Puoltajia ilmaantui mm. Britanniasta, Puolasta ja Ranskasta. Presidentin tukijat perustelivat uudistusta etenkin EU:n näkyvällä ulkoisella edustuksella.

-Suuri unioni tarvitsee suuren johtajan, ranskalainen EU-edustaja Alain Lamassoure sanoi.

Täysistunnossa käyty keskustelu ei kuitenkaan välttämättä ennakoi konventin lopullisen ehdotuksen sisältöä. Ehdotuksen EU:n uudesta perussopimuksesta laatii konventin puheenjohtajisto, jossa esimerkiksi Suomella ei ole edustajaa.

Presidentti tulee vastustuksesta huolimatta?

Suomen eduskunnan toinen konventtiedustaja Kimmo Kiljunen sekä europarlamentaarikko Pia-Noora Kauppi arvioivat, että EU:n presidentti toteutuu vastustuksesta huolimatta.

-Salissa sai paljon suosionosoituksia, jos vastusti presidenttiä. Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että uusi instituutio toteutuu, Kiljunen arvioi.

Suomen hallituksen edustaja tutkija TeijaTiilikainen oli kuitenkin sitä mieltä, että konventin puheenjohtajiston on huomioitava keskustelun näkemykset. -Sen täytyy ilman muuta näkyä ehdotuksen sisällössä. Suuntaviivat olivat niin harvinaisen selkeät, Tiilikainen totesi.


(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 20.01.2003).

(Yhdeksän uutiset 20.01.2003).

Lue myös:

    Uusimmat