Kontiolahdella haetaan turvapaikanhakijoille liikkumisrajoja

Kontiolahdella sijaitsevan Kontioniemen vastaanottokeskuksen asukkaiden vapaa liikkuminen on herättänyt närää paikkakunnalla. Paikallinen kyläyhdistys katsoo, että turvapaikanhakijoiden vapaa-ajanvietto tiheästi asutulla alueella aiheuttaa haittoja muille asukkaille.

Vastaanottokeskuksen johtaja Ari Kuronen myöntää, että turvapaikanhakijoiden pelit yleisellä jalkapallokentällä ja käynti uimarannalla ovat närästäneet joitakin kyläläisiä. Kontiolahden kunnanhallitukseen on tullut kyläyhdistykseltä kirje, jossa ilmaistiin huoli turvapaikanhakijoiden liikkumisesta asuinalueella. Kunta on ilmoittanut, ettei se voi rajoittaa ihmisten liikkumista alueellaan.

Kontioniemi on Suomen Punaisen Ristin hallinnoima vastaanottokeskus. Toiminnanjohtaja Heikki Koistinen SPR:stä sanoo, että turvapaikanhakijoita ei ole kielletty menemästä kentälle ja rannalle. Kyläyhdistyksen kanssa on käyty keskusteluja ja niiden tuloksesta on kerrottu turvapaikanhakijoille.

Sekä kyläyhdistys että SPR kiistävät tiedot sellaisesta keskinäisestä sopimuksesta, jolla turvapaikanhakijoiden liikkumista rajoitettaisiin yleisillä ulkoilualueilla.

Vastaanottokeskuksen johtajan mukaan turvapaikanhakijoille on valmistumassa uusi jalkapallokenttä, ja hankkeella on kyläyhdistyksen tuki. Kontioniemessä on noin 140 pakolaista, joista suurin osa tulee Somaliasta ja Irakista.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat