Kontio lähtee murtamaan jäätä Perämerelle

Kuluvan talven ensimmäinen jäänmurtaja lähtee työtehtäviin tänään.

Jäänmurtaja Kontio aloittaa aamukahdeksalta matkansa Helsingin Katajanokalta Perämerelle. Matka-ajaksi on arvioitu noin 36 tuntia.

Viime talvena ensimmäinen jäänmurtaja aloitti talvimerenkulun avustamisen joulukuun puolivälin tietämillä, mutta esimerkiksi muutama talvi sitten ensimmäinen murtaja lähti töihin vasta tammikuun puolenvälin jälkeen.

Kustannustehokkuutensa vuoksi vuonna 1987 valmistunut Kontio ja vuotta aiemmin valmistunut jäänmurtaja Otso ovat tavallisesti ensimmäiset Perämerelle lähtevät murtajat. 

Lue myös:

    Uusimmat