Konsulttiyhtiö: Mertalan työsopimusta hierottiin yli puoli vuotta

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) kihlattu Sirkka Mertala aloittaa konsultointi- ja valmennusyhtiö Milestonen asiakkuusjohtajana.

Aiemmin Mertala toimi finanssiyhtiö Tapiolan kehittämispäällikkönä, mutta hän irtisanoutui tehtävästä viime kuussa. Mertalan uudesta toimesta kertoi ensimmäisenä Iltasanomat verkkosivuillaan.

Milestonesta kerrotaan MTV:n uutisille, että työsopimuksesta neuvoteltiin yli puoli vuotta. Yritys on tehnyt yhteistyötä Mertalan kanssa jo silloin, kun tämä työskenteli Tapiola Oy:ssa.

Mertalan työnkuvaan kuuluu aluksi lähinnä asiakkaiden tapaamisia, mutta Milestonen mukaan hänellä on kaikki valmiudet toimia myös henkilöstövalmentajana. Mertalan palkkaus tulee olemaan kolmiportainen, johon kuuluu kiinteä palkka, tulospalkka ja bonukset.

Yritys korostaa molempien osapuolten olevan tyytyväisiä uuteen työsuhteeseen. Milestonen toimitusjohtaja Ville Alanen haluaa kuitenkin painottaa, että Mertalan statuksella pääministerin kihlattuna ei ollut vaikutusta palkkauksessa.

- Olemme palkanneet tänne Sirkka Mertalan, emme pääministerin kihlattua, Alanen sanoi MTV:n Viihdeuutisille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat