Ulkoministeriö kommentoi Säde-vauvan tapausta: Valitettavasti aina joillekin käy huonosti

Toukokuussa Turkkiin lomailemaan lähteneen perheen loma muuttui aurinkolomasta painajaiseksi, kun ennenaikaisen synnytyksen alettua he joutuivat vailla apua etsimään hoitamaan pystyvää sairaalaa. Loppujen lopuksi syntynyt Säde-vauva eli vain vajaan kuukauden.

Ulkoministeriön konsuliasioiden yksikön päällikkö Teemu Turunen ei mielellään kommentoi yksittäisiä tapauksia. Hän pitää tapausta kuitenkin hyvin surullisena.

– Perhe oli varautunut hyvin, ollut yhteydessä lääkäriin ja varautunut myös matkavakuutuksella, mutta silti kävi huonosti, hän valittelee.

Suurlähetystöt ja niitä ohjaava konsuliyksikkö pyrkivät auttamaan ongelmiin joutuvia suomalaisia ulkomailla. He voivat antaa neuvoja ja ohjeita ihmisille, olla yhteyksissä sairaaloihin ja vakuutusyhtiöihin ja muuten etsiä luovia ratkaisuja avun antamiseksi.

– Emme kuitenkaan voi lähteä maksamaan laskuja tai ambulanssilentoja, siihen meidän auttamismahdollisuutemme rajautuvat, Turunen kertoo.

Suurlähetystöön kannattaa aina olla yhteydessä

Säde-vauvankin tapauksessa lähetystöstä oli otettu yhteyttä sekä sairaalaan, vakuutusyhtiöön sekä omaisiin.

Turusen mukaan vastaavia tapauksia hoidetaan konsuliyksikössä päivittäin.

– Suomalaille tapahtuu ulkomailla jatkuvasti, eikä meillä ole mitään tiettyä ratkaisua kaikkiin ongelmiin. Ratkaisua mietitään maan tilanteen ja resurssien mukaan, ja niiden perusteella annetaan sitten neuvoja.

Turusen mukaan suurlähetystöön kannattaa olla aina yhteydessä ongelmiin joutuessa. Hän korostaa ennaltaehkäisyn merkitystä, vakuutuksen sisällön tuntemisesta lääkärin konsultointiin ja matkakohteen tilanteen arviointiin.

– Valitettavasti silti aina joillekin käy huonosti.

Lue myös:

    Uusimmat