Konkurssien määrä vähentynyt erityisesti kaupan alalla

Konkurssit on vähentyneet viime vuodesta noin kolme prosenttia. Vuoden alkupuoliskolla pantiin vireille 1583 konkurssia. Kaupan alalla konkurssit ovat pienentyneet 21 prosentilla, mutta rakennusalalla puolestaan tehtiin alkuvuoden aikana 30 prosenttia viimevuotista enemmän konkursseja.

Viime tammi-kesäkuussa joutui konkurssien takia uhanalaiseksi koko maassa 4600 työpaikkaa. Se on seitsemän prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Tammi-kesäkuussa käräjäoikeuksiin jätettiin 2050 yksityishenkilöiden velkajärjestelyhakemusta, mikä on 219 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Yrityssaneerauksia pantiin tammi-kesäkuussa vireille 87. Se on 24 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Vireille pantujen konkurssien määrä väheni viime vuoden tammi-kesäkuusta kymmenessä maakunnassa ja lisääntyi yhtä monessa maakunnassa. Konkurssit lisääntyivät eniten Satakunnan ja Keski-Suomen maakunnissa ja vähenivät eniten Pohjois-Savon maakunnassa.

Vuoden alkupuoliskolla vireille pannuista konkursseista yli 70 prosenttia oli velkojan hakemia. Velkojan vireille panemista konkursseista puolestaan lähes puolet oli verottajan hakemia, 35 prosenttia vakuutusyhtiöiden, 3 prosenttia pankkien ja muiden rahoituslaitosten ja 14 prosenttia muiden velkojien hakemia. Vakuutusyhtiöiden sekä verottajan osuus kasvoi edellisvuotisesta, kun taas muiden osuus pieneni.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat