Konkaripoliitikko tylyttää: Kokoomus kalastelee julkkisääniä

Uudellamaalla on tulossa vaalivallankumous. Tuoreiden gallup-lukujen mukaan perussuomalaisten äänimäärä Uudellamaalla on kolminkertaistumassa, ja puolue on MTV3:n teettämän tutkimuksen mukaan nousemassa alueen toiseksi suurimmaksi puolueeksi.

Muutos kielii tyytymättömyydestä. Tätä mieltä ovat ainakin kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen ja vasemmistoliiton kansanedustaja Jaakko Laakso. MTV3:n Huomenta Suomessa vierailleet Tujunen ja Laakso ajautuivat värikkääseen keskusteluun muutoksen tarpeesta:

– Politiikan uskottavuus on mennyt. Ennen vaaleja luvataan toista, ja hallituksessa mielipide vaihtuu. Ennen eduskunnassa oli pelimiehiä, nyt siellä on pelimanneja. Julkkiksia käytetään tuomaan äänilisää puolueelle, Laakso sanoo.

Toimittajan kysyessä häneltä nimiä tällaisista "eduskunnan arvovallan romuttaneista julkkispoliitikoista" hän vastasi:

– Niin suosittu kuin tämä Juha Mieto on, eihän hänellä politiikan kanssa ole mitään tekemistä. Ja Veltto Virtanen - ihan muilla kuin politiikan ansiolla päässyt sisään. Antti Kalliomäki on poikkeus.

Kokoomuksen puoluesihteeri Tujunen korosti kansan oikeutta äänestää omaa ehdokastaan:

– Pidän tätä hyvin ylimielisenä lausuntona. Ikään kuin kansa äänestäisi vääriä ehdokkaita. Kokoomus on nöyränä sen edessä, ketkä tulevat valituksi. En pidä kategorisesti ongelmana sitä, että ehdokas on aiemmin ollut työssä, johon on liittynyt julkisuutta, Tujunen vastaa.

Laakso syytti vielä lopuksi kokoomuksen olevan ykköspuolue julkkisten ehdokaskalastelussa.

Katso Jaakko Laakson (Vas.) ja Taru Tujusen (Kok.) haastattelu: (Huomenta Suomi 2.3.2011)

Lue myös:

    Uusimmat