Konkarilentäjä uskoo tulipalon tuhonneen Malesia-koneen

Kateissa olevan malesialaisen matkustajakoneen etsintäalue kattaa jo Australian kokoisen alan, kertovat paikalliset viranomaiset. Silti toissa viikolla hävinneestä Boeing 777 -koneesta ei ole toistaiseksi nähty jälkeäkään, eikä selvää syytä sen katoamiselle ole löydetty.

Kiina ilmoitti, ettei se ole tutkimuksissaan löytänyt koneen kiinalaismatkustajien taustoista mitään esimerkiksi terrorismiin viittaavaa. Koneessa olleista 239 ihmisestä 153 on kiinalaisia. Etsintöihin on osallistunut viranomaisia jo 26 maasta.

Amerikkalainen teknologialehti Wired puolestaan esitteli uuden yksinkertaisen teorian katoamisen syystä. Kokenut lentäjä Chris Goodfellow arvelee lehden julkaisemassa artikkelissa, että lentokoneen sähkölaitteissa todennäköisesti syttyi tulipalo. Hänen mukaansa koneen tekemä yllättävä suunnanmuutos viittaa siihen, että lentäjä pyrki saamaan koneen mahdollisimman nopeasti ja suorinta reittiä lähimmälle turvalliselle kentälle. Uudessa suunnassa sijaitsee Langkawin kenttä Malesian pohjoisnurkassa.

– Tulipalo selittäisi täysin viesti- ja seurantayhteyksien katoamisen, Goodfellow kirjoittaa. Hänen mukaansa lentäjät eivät välttämättä edes tienneet, ettei seurantayhteys toiminut.

Palon syttymissyy voisi olla esimerkiksi nousussa ylikuumentunut rengas.

Tainnuttiko savu lentäjät? 


– Luulen, että savu tainnutti lentäjät ja kone jatkoi todennäköisesti autopilotin ohjauksessa samaan suuntaan, kunnes polttoaine loppui tai tuli tuhosi ohjausjärjestelmät ja kone putosi, Goodfellow arvelee. 

Onnettomuuden tutkijat ovat selvitelleet koneen lentäjien taustoja, mutta toistaiseksi niissäkään ei ole ilmennyt viitteitä siitä, että heillä olisi motiivi terroritekoon tai kaappaukseen. Eikä Goodfellowkaan usko lentäjien tahalliseen osallisuuteen.

– Pitkälle menevä spekulointi ei kannata, ennen kuin saadaan lisää todisteita. Mutta ei ole myöskään tarkoituksenmukaista mustamaalata lentäjiä, jotka ovat saattaneet kamppailla pelastaakseen lentokoneen tulipalolta tai joltain vakavalta tekniseltä vialta.

 

Lue myös:

    Uusimmat