Kongressilähde: Vihjeitä terrori-iskuista saatiin jo keväällä 2001

Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset olivat poimineet tietoja Yhdysvalloissa lentokonein tehtävistä terrorihyökkäyksistä viime vuoden kevään ja kesän aikana, mutta viranomaiset olivat keskittyneet enemmän ulkomailla tehtävän iskun mahdollisuuteen, kertoi kongressilähde tänään Washingtonissa.

Lähteen mukaan tarkkoja tietoja ajankohdasta, paikasta tai tekotavasta ei kuitenkaan ollut. Keskiviikkona kongressin tutkimusryhmässä käsitellään tietoja, jotka liittyvät tiedustelutoiminnan epäonnistumiseen 11. syyskuuta tehtyjen iskujen paljastamiseksi.

Aikaisemmin viranomaiset ovat kertoneet, että vihjeitä uhasta saatiin kesällä ennen iskuja. Niiden sanottiin kuitenkin viittaavan suunnitelmiin iskeä Yhdysvaltain kohteisiin ulkomailla.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat