Kongon siirtymähallitusta kiitelty

Presidentti Joseph Kabila on nimittänyt siirtymäajan hallituksen Kongon demokraattiseen tasavaltaan, kertoivat paikalliset tiedotusvälineet. Siirtymäajan hallituksen toivotaan pystyvän lopettamaan sisällissodan, jossa on kuollut miljoonia ihmisiä.

Kansainvälinen yhteisö on korostanut Kongon demokraattisen tasavallan uuden hallituksen tärkeyttä. Entinen siirtomaavalta Belgia kiitti uuden hallituksen muodostamista kutsuen sitä "käännekohdaksi" Kongon historiassa.

- Tämä päätös saatiin aikaan kaikkien osapuolten suostuttua tärkeisiin myönnytyksiin, mikä on osoitus heidän tuntemastaan vastuuntunnosta. Se pohjustaa tietä laajapohjaisempaan muutokseen, Belgian ulkoministeri Louis Michel muotoili.

Myös Ranska piti väliaikaishallituksen nimeämistä tärkeänä hetkenä Kongon kannalta.

- Tämän hallituksen muodostaminen aloittaa muutosvaiheen, joka tulee johtamaan demokraattisiin vaaleihin ja mahdollistamaan pysyvän rauhan, Ranskan ulkoministeriön edustaja totesi.

Vuodesta 1998 jatkuneen sisällissodan osapuolet solmivat huhtikuussa sopimuksen, jonka mukaan Kongoon nimitetään seuraavien kahden vuoden ajaksi siirtymäkauden hallitus, jossa ovat mukana entisen hallituksen, opposition ja eri sissiryhmien edustajat. Kapinallisryhmät RCD ja MLC pääsivät sunnuntaina sopuun viimeisestä suuresta kiistakysymyksestä, maa- ja merijoukkojen järjestämisestä.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat