Kongo kutsuu tulivuorituristeja - Katso video

Vaikka kaikki maailman nähtävyydet olisi jo katsottu, saattaa tulivuorenpurkauksen seuraaminen näköetäisyydeltä olla vielä kokematta. Siihen on mahdollisuus Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Vuorigorilloistaan tunnetussa Virungan kansallispuistossa sijaitseva Nyamulagira-tulivuori alkoi purkautua vajaat kaksi viikkoa sitten. Parhaillaan se syöksee laavaa ja tuhkaa noin 300 metrin korkeuteen. Purkauksen odotetaan kestävän jopa kuukausia.

Turisteja varten kansallispuisto on pystyttänyt tarkkailupisteen puolentoista kilometrin etäisyydelle tulivuoresta. Järjestettyihin retkiin kuuluvat kuljetukset lähimmästä kaupungista, yöpyminen telttaleirissä ja oppaina toimivat turvamiehet. Lysti maksaa noin 220 euroa.

Luonnon järjestämä näytös on henkeäsalpaava.

- Tämä on todella jännittävä kokemus. On mahtavaa olla näin lähellä aktiivista tulivuorta, sanoo Jayne Turner innostuneena.

Laava virtaa alas Nyamulagira pohjoisrinnettä pitkin kohti kansallispuiston asumatonta osaa. Puiston mukaan laava ei aiheuta vaaraa uhanalaisille vuorigorilloille eikä muille eläimille.

Virungan kansallispuiston aluella elelee noin 200 vuorigorillaa. Koko kanta käsittää 790 yksilöä.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat