Konesilmät tulossa poliisin avuksi

Raskas liikenne voi pian joutua poliisin valvovien konesilmien alle.

Suomi on edelläkävijänä mukana EU-rahoitteisessa hankkeessa, joka tähtää aiempaa tarkempaan liikennevalvontaan teknisesti edistyneemmillä kameroilla.

Jo ensi vuonna konesilmät voivat kertoa poliisille muun muassa sen, ovatko raskaan ajoneuvon jarrut kunnossa tai onko lasti liian korkea.

Erikoistutkija Matti Kutila Valtion teknillisestä tutkimuslaitoksesta VTT:stä uskoo, että uudessa teknologiassa on paljon potentiaalia.

- Nykyiset liikenteenvalvontakamerat tekevät pääosin vain nopeusvalvontaa. Konenäköön perustuvilla valvontakameroilla voidaan valvoa esimerkiksi ajoneuvon korkeutta ja jarrudynamiikkaa tai etäisyyttä toiseen ajoneuvoon. Tämä monipuolistaa poliisin teknisiä valmiuksia.

Erona tavallisiin tien penkalla nököttäviin peltipoliiseihin on sekin, että konesilmät vaihtavat paikkaa.

- Suomessa raskaan liikenteen valvonta on oltava yllätyksellistä. Poliisin mukaan valvontapiste voi olla samassa paikassa korkeintaan 20 minuuttia, ennen kuin sana on kiertänyt ja säädösten vastaisten ajoneuvojen kuljettajat osaavat valita toisen reitin, Kutila kertoo.

Kamera kertoo tienpitäjälle suolaustarpeen

Liikuteltavuudestaan huolimatta uudet kamerat muistuttavat ulkoisesti nopeusvalvontakameroita.

Poliisin lisäksi uudesta teknologiasta voivat hyötyä myös tienpitäjät, sillä kameroihin suunnitellaan ajokelin seurantaa. Poliisille tietoa lähettävä kamera voisi siis samalla ilmoittaa myös tienpitäjälle vaikkapa sen, onko tiellä suolauksen tarvetta.

Tienvarteen sijoitettava mittalaitteisto lähettää tiedot langattoman laajakaistan avulla tiedonkäsittelykeskukseen, mistä tieto kulkee edelleen muun muassa poliisipartioille. Ensimmäisen kerran teknologiaa testataan Suomessa Kutilan mukaan noin vuoden kuluttua.

- Luultavasti laitteistoa demonstroidaan ensin Tampereen seudulla, ja jos poliisi näkee sen hyödyllisenä, prototyypistä lähdetään kehittämään tuotetta. Realistisesti arvioiden konesilmäkameroita voisi olla laajemmassa käytössä reilun viiden vuoden kuluttua.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat