Koneen Alahuhta: Vuotemme alkoi erittäin vahvasti

Hissi- ja liukuporrasyhtiö Kone on saanut runsaasti lisää tilauksia. Saatujen tilausten määrä lisääntyi tammi-maaliskuussa neljänneksen vuotta aiemmasta.

Kasvu oli poikkeuksellisen vahvaa Aasian ja Tyynenmeren alueella sekä Pohjois-Amerikassa. Kiinassa uusien laitteiden markkinoiden kasvu ylitti selvästi Koneen odotukset, mutta vauhdin odotetaan hidastuvan huhti-kesäkuussa.

Euroopassa alkuvuosi ei sujunut yhtä hyvin. Uusien hissien ja liukuportaiden kysyntä väheni koko maanosassa mutta säilyi kohtuullisen hyvänä Keski- ja Pohjois-Euroopassa.

Kone arvioi, että liikevaihto kasvaa tänä vuonna vielä enemmän kuin aiemmin oli arvioitu. Myös ennuste liikevoiton kasvusta nousi hieman.

Tammi-maaliskuussa Kone teki entistä parempaa tulosta. Voitto ennen veroja nousi 164 miljoonaan euroon, mikä on 17 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Liikevaihto kasvoi selvästi.

– Vuotemme alkoi erittäin vahvasti, sanoo toimitusjohtaja Matti Alahuhta osavuosikatsauksessa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat