Kommunistit ja Yhtenäisyys -liitto voittamassa Venäjän vaalit

Kommunistit ja Yhtenäisyys -vaaliliitto ovat varmistumassa Venäjän eilisten parlamenttivaalien vottajiksi. Kun yli 80 prosenttia äänistä on laskettu kummallakin on äänistä vajaa neljännes, kommunisteilla vähän enemmän kuin yhtenäisyyspuolueella.

Presidentti Boris Jeltsin

Tarkkailijoiden mukaan parlamentin alahuoneeseen duumaan saattaa muodostua hallituspuolueiden enemmistö, jos tulokset pitävät loppuun asti.

Yhtenäisyyden menestys on voitto Jeltsinin hallinnolle. Menestyksen uskotaan myös tasoittavan pääministeri Vladimir Putinin tietä presidentiksi.Presidentti Boris Jeltsin kehotti tänään venäläisiä kunnioittamaan eilisten parlamenttivaalien tulosta, kertoi uutistoimisto RIA.

-Kansa on tehnyt valintansa, Jeltsinin tiedottaja Dmitri Jakushkin kertoi presidentin sanoneen. Jeltsin kommentoi näin ensi kerran alustavia tuloksia, joiden mukaan vaaleissa menestyivät parhaiten kommunistit sekä Kremliä tukeva Yhtenäisyys-ryhmä.

Jeltsin toivoo, että uusi duuma pystyisi keskittymään lainsäädäntötyöhön entistä parlamenttia paremmin. Jakushkinin mukaan tuloslaskentaa yöllä seurannut Jeltsin oli tyytyväinen äänestysprosenttiin, joka oli noin 60.

Kreml: Vallankumouksellinen voitto

Kreml on tänään luonnehtinut vaalitulosta vallankumoukselliseksi voitoksi presidentti Jeltsinille ja hänen hallitukselleen.

-Venäjällä on tapahtunut vallankumous, rauhanomainen, mutta vallankumous kuitenkin. Tämä on valtava läpimurto, sanoi presidentin kansliapäällikön 1. varamies Igor Shabdurasulov.

Vaalituloksesta hänen mukaan erityisesti kiittäminen pääministeri Vladimir Putinia, Venäjän suosituinta poliitikkoa, josta Jeltsin toivoo itselleen seuraajaa.

Putin, Vladimir

Presidentti Jeltsin asettaa Shabdurasulovin mukaan suuria toiveita yhteistyöhön uuden duuman kanssa. Tämä koskee myös entisen pääministerin Jevgeni Primakovin ja Moskovan pormestarin Juri Luzhkovin johtamaa Isänmaa-Koko Venäjä -vaaliliittoa.

Kremlin tukemat tiedotusvälineet hyökkäsivät vaalitaistelun aikana erittäin kiivaasti Primakovin ja Luzhkovin vaaliliittoa vastaan.
(STT-Reuters)

Outi Parikka kertoo Heikki Piuholalle Yhdeksän uutisissa vaalien alustavista tuloksista (2 00)

Lue myös:

    Uusimmat