Kommunikointia henkimaailman kanssa: Pirun naurua ja enneunia

Marjatta* seisoi meren pohjassa ja katseli meren pohjamudissa kallellaan olevaa laivaa. Meri oli hiljainen ja sakea. Kyljellään lepäävä laiva täysin pimeä. Joku yritti ojentaa hänelle kättä, mutta Marjatta ei yltänyt tarttua tähän.

– Kaksi yötä myöhemmin Estonia upposi, Marjatta kertoo.

Matkustaja-autolautta M/S Estonia upposi Itämerellä 28. syyskuuta 1994. Onnettomuus vaati 852 ihmisen hengen. Hylky lepää noin 60–90 metrin syvyydessä, kyljellään.

Marjatan, 81, olohuoneen pöydällä lepää kaunis soittorasia, jonka lumisateen alla kaksi enkeliä tanssivat. Enkelikoristeita löytyy myös kirjahyllystä ja television päältä, seinillä kehysten sisällä suojelusenkelit johdattavat lapsia kotihin päin.

Marjatta on jo lapsesta saakka nähnyt unia, jotka ovat käyneet toteen.

– Äidilläni oli myös eräänlainen kuudes aisti. Hän saattoi alkaa lakaista lattioita varoittamatta. "Kohta tulee vieraita", hän sanoi. Ja pian pirtin ovi kävi, Marjatta muistelee.

Onnenkauppaa, hyvä arvaus? Ei, Marjatan mukaan hänen äidillään oli muitakin kykyjä, joita hän ei kuitenkaan äitivainaan puolesta paljasta. Mutta sen hän myöntää, että henkimaailman läheinen läsnäolo on ollut suvussa naisten osalta jo pitkään osa arkea. Marjatta uskookin, että herkkyys henkimaailman läsnäolon aistimiselle on periytyvää.

– Murrosikäisenä ihmiset ovat herkimmillään näkemään henkimaailman hahmoja. Jotkut ovat herkempiä kuin toiset, Marjatta kuvailee.

– Tyttäreni alkoi nuorena myös nähdä enneunia ja nurkissa seisovia hahmoja, mutta ei suostunut näkemään niitä. Itse teen nykyään samoin – kieltäydyn näkemästä niitä. Nukkumaan mennessäni ristin käteni ja rukoilen, etten näkisi unia, Marjatta kertoo.

Lahja, taakka vai noituutta?

Joku voisi sanoa, että Marjatalla on lahja. Marjatta itse kokee, että kyseinen lahja on pikemminkin taakka.

– Olen ihmettelyt, miksi aina näen vain pahoja asioita. Olen nähnyt enneunia kuolemasta: hautakiviä, joissa lukee poislähtevien ihmisten nimiä, Marjatta suree.

– Maailman päällä käydään koko ajan hyvän ja pahan taistelua. Myös henkiolentojen. Pahuutta ei kuitenkaan saisi pelätä, se saa siitä voimansa, Marjatta kertoo.

Marjatta uskoo enkeleihin, mutta myös pahuuteen – toisin sanoen paholaiseen.

– Kun ihmiset kiroavat, he eivät ymmärrä, että tuolloin pahuuden perikuva virnuilee voitonriemuisena heidän vierellään. Se saa siitä energiaa ja valtaa, Marjatta kuvailee.

Paholainen ei kuitenkaan seuraa pelkästään hänen nimeään toistavia henkilöitä.

– Pahuus ei siedä herkkiä ihmisiä, jotka eivät pelkää. Siksi se yrittääkin kaikin keinoin pelotella heitä. Itsekin olen kohdannut sen eräällä maatilalla. Se kuiski nurkissa, raapi seiniä, nauroi. Toisin sanoen se yritti karkottaa minut pois. Kuulin sen äänen – se kuulosti aivan mehiläisen surinalta, josta muodostui sanoja, Marjatta paljastaa.

Marjatta kertoo, ettei kuitenkaan antanut tuolloin pelolle valtaa. Mutta Marjatta on tästä koettelemuksesta kuitenkin katkera.

– Miksen ole koskaan kuullut enkelten naurua, vaan pirun laulua? surumielinen Marjatta kysyy seiniltä.

Koriste-enkelit eivät vastaa.

Joku voisi puolestaan väittää, että henkimaailman kanssa seurusteleva Marjatta on noita tai näkijä.

– Minua ei ole noidaksi herjattu, mutta tyttärentytärtäni kyllä. Hänkin oli hyvin herkkä ja aisti henkiolentoja lähellään – toisin kuin me muut suvun naiset, hän myös kertoi niistä avoimesti. Hänen ala-asteaikaiset luokkatoverinsa eivät ymmärtäneet tätä ja alkoivat tietysti kiusata häntä pelonsekaisin tuntein, Marjatta kertoo pahoitellen.

– Loistava esimerkki siitä, minkälaista pahuutta on maan päällä, nainen kuiskaa.

*Haastateltavan nimi muutettu.

Teksti: Katri Koskinen