Kommentti: Vihreiden ja SDP:n välit viilenivät, Touko Aalto ajautui rinteen reunalle

Gallupit luovat tunnetusti painetta hallituspuolueille, mutta kyllä kannatuksen heilahteluja seurataan silmä kovana myös oppositiossa. Vihreiden käyrä on laskenut kesästä lähtien, joten puheenjohtaja Touko Aalto päätti toimia ja julkisti tomerasti seuraavan välikysymyksen koulutuksesta.

Aalto ei ollut kuitenkaan informoinut etukäteen muita puoluejohtajia ennen kuin täräytti Vihreiden välikysymyksen julkisuuteen. Muut suutahtivat, antoivat Aallolle pienen oppitunnin ja välikysymys jää odottamaan ensi helmikuuta. Vihreiden 15 kansanedustajaa eivät yksinään riitä viemään välikysymystä läpi.

Välikysymystehtailu ehti jo näyttää omituiselta myös suuren yleisön silmissä: ensin SDP-vetoinen välikysymys eriarvoistumisen lisääntymisestä ja heti perään koulutuksen eriarvoistumisesta.

Myös Vihreät ovat pahoittaneet mielensä. Omasta mielestään he ovat joutuneet SDP:n taitavan taktikoinnin jyräämiksi.

Vihreillä on ollut jo pitkään halu tehdä välikysymys koulutuksesta ja käydä periaatteellinen keskustelu koulutuksen merkityksestä Suomi100-hengessä. Kysymysvuorossa oli kuitenkin ensin SDP, joka vihreiden mielestä lykkäsi välikysymyksensä taktisesti pitkälle joulukuulle. Näin aika loppui kesken.

Kesällä puheenjohtajaksi valittu Touko Aalto on kuherruskuukauden jälkeen hoiperrellut yksityiselämässään. Ja onhan Aalto kieltämättä näkynyt enemmän Seiskassa kuin Seitsemän uutisissa. Ja kun poliitikko eksyy rinteen reunalle, muut ovat valmiita antamaan auliisti lisää vauhtia.

Vihreät eivät ole lähteneet – ainakaan julkisesti – keskinäiseen riitelyyn, vaikka kesällä oli aistittavissa railoa cityvihreiden ja maakuntien vihreän aallon välillä. Päinvastoin, nyt eduskuntaryhmässä kilvan vakuutellaan, että yhtä suurta perhettä tässä edelleen ollaan. Kulisseissa Aaltoa ovat lähteneet auttamaan niin väistynyt puheenjohtaja Ville Niinistö kuin hävinnyt puheenjohtajaehdokas Emma Kari.

Oppositiossa pätevät samat lainalaisuudet kuin hallituksessa. Politiikka on nollasummapeliä, sillä jaossa on ei enempää eikä vähempää kuin tasan sata prosenttia äänistä. Kun toinen voittaa, toinen häviää.

Tämä episodi kertoo karua kieltään opposition yhtenäisyydestä: kirjavaa porukkaa alkaa olla laidasta laitaan. Vihervasemmisto voi yhä löytää monissa asioissa yhteisen sävelen, mutta se on epäselvää, kuka saa soittaa ensiviulua.

Muutama opposition mehevä kiista vielä, niin hallitus alkaa näyttää yhteen hitsaantuneelta tiimiltä.