Kommentti: Suomen puolustuspolitiikka katsoo kysyvästi länteen

Silti rajaviivan siirtäminen avasi silmät lännessä – tajuttiin, että aikaisemmat pääsäännöt eivät enää päde.

Jos naapurimaan osan haltuunotto on mahdollista, jos de facto hybridisodankäynti Itä-Ukrainassa ilman että asiaa edes myönnetään on mahdollista, mikä muu voisi uudessa maailmanjärjestyksessä olla mahdollista?

Tätä joudutaan tänäänkin pohtimaan Kultarannan keskusteluissa, olipa asia agendalla tai ei.

Venäläiskoneiden muodostelma Itämerellä kuin hyökätessä

Fakta on, että jännitteisyys on voimakkaasti läsnä Itämerellä. Se nähtiin mm. huhtikuussa, kun venäläishävittäjät lensivät amerikkalaisen sotalaiva USS Donald Cookin yli lukuisia kertoja parinkymmenen metrin päästä. Samassa yhteydessä venäläispilotit kävivät erittäin lähellä Nato-hävittäjiä ja tekivät jopa ns. tynnyrilennon niiden yli.

Amerikkalaiset sotilaslähteet kertoivat uutistoimistoille, että Donald Cookin yli lentäneiden venäläiskoneiden muodostelma oli samanlainen, kuin jos koneet olisivat olleet oikeasti hyökkäämässä. Viesti ei jäänyt epäselväksi. Yhdysvalloissa tilannetta luonnehdittiin "aggressiivisimmaksi vähään aikaan".

Suomen tuoreessa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa todetaan, että turvallisuusympäristö on muuttunut, ja se vaatii yhteistyön syventämistä.

Naton sijaan USA?

Suomi ja Ruotsi ovat jo nyt selvästi lisäämässä sotilaallista yhteistyötään sekä keskenään että Yhdysvaltain kanssa. Suomi ja Ruotsi pyrkivät aiempaa syvemmin operatiiviseen yhteistyökykyyn, ja sitä on harjoiteltu useissa yhteisissä harjoituksissa.

Vaikka nimenomaan Nato-korttia pyöritellään Suomen lähes jokaisessa puolustuspoliittisessa keskustelussa, on mahdollista, että akuutimpaa on yhteistyön tiivistyminen Yhdysvaltain kanssa. Juuri sitä Ruotsikin nyt tekee.

Ei olekaan ihme että Kultaranta-keskusteluiden pääpaino on Ruotsissa ja päävieraat tulevat länsinaapurista.

Tämä kehityskulku ei tietenkään jää Venäjältä huomaamatta. Venäjän näkökulmasta juuri Naton ja Yhdysvaltojen roolin vahvistuminen Itä- ja Pohjois-Euroopassa on se alkusyy, joka pakottaa Venäjän esittelemään omaa asepelotettaan. Lännen näkökulmasta taas Venäjän uhittelu puolestaan työntää kohti Yhdysvaltoja ja Natoa.

Yhteinen tilannekuva ja keskustelu Ruotsin kanssa tukevoittaa päätöksentekoa. Sellaisen keskustelun areenaksi juuri Kultaranta on nyt omiaan.