Kommentti: Sairaanhoitopiireistä potilasjobbareita?

Tiesitkö, että jos tarvitset erikoissairaanhoitoa, voit mennä oman alueen sairaalan sijaan hoidettavaksi vaikka toiselle puolelle Suomea? Harva näyttää tietävän ja vielä harvempi tätä valinnanvapauttaan on vuodenvaihteen jälkeen käyttänyt.

MTV Uutiset kertoi tiistaina, että toiseen sairaanhoitopiiriin hoidettavaksi on hakeutunut alkuvuoden aikana muutama tuhat ihmistä.

Valinnanvapaudella ei ole nyt juuri merkitystä isoissa potilasvirroissa, mutta tulevaisuudessa voi olla toisin. Jutunteon taustakeskusteluissa kävi selväksi, että moni alalla pelkää tilanteen riistäytyvän käsistä ja kulujen kasvavan, jos myös osakeyhtiöt hyväksytään mukaan valinnanvapauden piiriin.

Ministeriö rajasi maaliskuussa jämsäläisen Jokilaakson Terveys Oy:n pois valinnanvapauden piiristä. Sen enemmistöomistus on yksityisissä käsissä. Valinnanvapauttaan käyttäneiden potilaiden lähetteet on kierrätetty Jämsän kaupungin kautta. Toisin sanoen, kaupunki ostaa yritykseltä tarvittavan palvelun.

Muiden osakeyhtiöiden osalta tilanne on auki. Erityisesti silmätikkuina ovat olleet Pirkanmaan sairaanhoitopiirin itse omistamat osakeyhtiöt.

Kuvailen tässä ajatusleikkiä, jota kriittisesti osakeyhtiöiden mukaan ottamiseen suhtautuvat alan ammattilaiset pyörittävät mielessään.

Teoriassa esimerkiksi sairaanhoitopiiri voisi myydä kaikille suomalaisille hoitotoimenpiteitä, joita se ostaisi yksityiseltä yritykseltä. Potilaan ei tarvitsisi edes matkustaa sairaanhoitopiirin alueelle, vaan hän voisi käydä hoidettavana yrityksen toimipisteessä lähellä omaa kotiaan.

Katettakin sairaanhoitopiirille voisi syntyä, jos se saisi palvelut yritykseltä edullisemmalla hinnalla kuin mitä se veloittaa potilaan omalta sairaanhoitopiiriltä. Tässä ajatusleikissä yksityiset yritykset markkinoivat ahkerasti palveluitaan sekä potilaille että lähetteitä laativille lääkäreille, joilla on asiantuntijoina avainrooli valinnassa. Lääkäri saattaisi jopa työskennellä itse saman yrityksen palveluksessa.

Jotkut uskovat hyvän etiikan ja suositusten noudattamisen pitävän huolen siitä, että ylilyöntejä hoitopäätöksissä ei tapahdu. Toiset taas epäilevät, että erityisesti rajatapauksissa vaakakuppi kallistuisi helposti hoitotoimenpiteiden teettämisen puolelle.

Omalle sairaanhoitopiirille jäisi laskun maksajan rooli. Vastaanottava sairaanhoitopiiri puolestaan toimisi tässä kuviossa paperia pyörittävänä jobbarina, potilaiden välittäjänä.

Sosiaali- ja terveysministeriössä epäselvän tilanteen on odotettu korjaantuvan sote-uudistuksen myötä. Siksi se on ollut haluton ottamaan laajemmin kantaa osakeyhtiöihin. Tällä viikolla ministeriö kuitenkin totesi, että lausuntoja annetaan, mikäli niitä pyydetään. Niinpä Lääkäripalveluyritykset ry ilmoitti eilen lähettävänsä ministeriölle pyynnön ottaa kantaa osakeyhtiöihin, muun muassa Pirkanmaan Coxaan ja Sydänkeskukseen sekä Helsingin ja Uudenmaan Hyksiniin.

Jälkiviisas sanoisi, että potilaan valinnanvapauden rajat olisi pitänyt määritellä jo lainsäädäntövaiheessa tarkemmin.  

Lue myös:

    Uusimmat