Kommentti rikkaiden saarelta: Tätä on suomalainen luksus

Strömsö on poikkeuksellinen saaristoparatiisi. Se oli minulle selvää jo ennen kuin pääsin tutustumaan saaren nykytilaan. Saari oli vuosikymmeniä Alkon henkilöstön oma lomasaari ja Alkon työntekijän tyttärenä olen viettänyt saarella lapsuuteni kesiä.

Alko joutui luopumaan Strömsöstä vuonna 1999, ja 2000-luvulla saari myytiin miljonääri Jyrki Salmiselle.

Jyrki Salmisen projektia olen seurannut jo vuosia mielenkiinnosta ja haikeudesta saarta kohtaan. Lehtiotsikot ovat kertoneet rikkaiden luksussaaresta, johon on haettu mallia Karibian luksuslomakohteista.

Hienoja loma-asuntoja ja isoja veneitä, niitä saarella ja sen liepeillä riittää. Kierros saarella kuitenkin osoitti, ettei luksus ole turhaa prameilua ja ökyilyä.

Strömsön lomasaarella on vaalittu saaren vanhaa rakennuskantaa ja rakennettu uutta siltä osin, kuin se sopii ympäristöön. Ja ympäristön ehdoilla, siitä kertovat saarella tehdyt panostukset muun muassa jätehuoltoon. Ökyveneiden ja hienojen huviloiden seassa on myös pienempiä mökkejä ja perusbustereita.

Luksus näkyy harkittuina yksityiskohtina ja palveluina, jotka eivät olisi yksinäisen mökkeilijän saatavilla. Lisäksi lomailu klubin puitteissa on äärimmäisen sosiaalista.

Ennen saari oli rikkaan Alkon suljettu lomakohde. Nyt Strömsössä viihtyvät ne, joilla on varaa maksaa enemmän rantatonteista ja palveluista.

Suomi on muuttunut sellaiseksi, että tällaisille palveluille on maksukykyisiä ostajia. Se ei välttämättä ole lainkaan huono uutinen.

 

Lue myös:

    Uusimmat