Kommentti: Pyhäjoen ydinvoimalahankkeessa tarvitaan nyt aikalisä

Vähintään yhtä tyhmää on kuitenkin sulkea silmät omilta virheiltä, joiden seuraukset voivat muuttuneessa tilanteessa olla kohtalokkaita.

Lännen ja Venäjän välinen pakotekierre koskee nyt entistä enemmän energiasektoria. Se ei lupaa hyvää. Eurooppa on riippuvainen Kremlin talutusnuorassa olevien konsernien energiatoimituksista. Ja toisaalta: Venäjän talous romahtaa, jos öljy- ja kaasukauppa tyrehtyy. 

On lapsellista kuvitella, että Venäjän presidentti Vladimir Putin tulee tällaisessa tilanteessa hattu kourassa ehdottamaan rakentavia rauhanneuvotteluja. Odotettavissa on kaikkea muuta. Vaarallisinta Putinin vääjäämättömissä vastaiskuissa on niiden arvaamattomuus. Tarkoitus pyhittää keinot.

Nyt sekä Euroopan unionilta että myös Suomelta EU:n jäsenenä edellytetään tervettä itsekriittisyyttä ja viileätä harkintaa. Sitä veli venäläistä, jonka kanssa on tehty vuosikymmenten ajan hyvää luottamuksellista energiayhteistyötä ilman minkäänlaisia häiriöitä, on muuttuneessa tilanteessa turha etsiä Kremlin kabineteista. 

Kuviot on mietittävä uudestaan. Rauhassa. Pitkäjänteisesti. Provosoimatta.

EU on ollut toivottoman tehoton, mitä tulee isoihin yhteisiin asioihin. Stubbilaisessa hymyhuuli-Suomessa tätä ei saisi sanoa ääneen. Aina pitäisi kiertää tosiasiat positiivisen kautta. Kylmä totuus kuitenkin on, että Euroopan unionilla ei ole minkäänlaista yhteistä energiastrategiaa. Vaikka pitäisi. 

On kyllä direktiivejä energiatehokkaista lillukanvarsista, mutta ei mitään yhteistä linjaa koko maanosan energiahuollosta. Se paljastuu karusti nyt, kun meitä uhkaa dramaattinen välirikko tärkeimmän energiatoimittajamme kanssa.

Jean-Claude Junckerin hallintohimmelikomission tärkeimmäksi tehtäväksi pitäisi nostaa uusi yhteinen energiapolitiikka. Sellainen, joka takaa turvallisen ja tasapainoisen energiahuollon kaikille jäsenmaille kaikissa tilanteissa – myös nykyisen kaltaisessa konfliktissa. 

Suomeksi: Venäjä-riippuvuutta pitää vähentää rajusti. Tehtävä ei ole helppo, mutta ei myöskään mahdoton. Murheellisinta on se, että tämä savotta olisi voitu hoitaa jo ajat sitten.

Koska EU:n energiahuolto on liikaa yhden kortin varassa, unioni sahaa omaa oksaansa, boikotoidessaan rahoitusmarkkinoilla venäläisiä energiayhtiöitä. Tämä ei tarkoita, että pakotteiden tielle ei olisi pitänyt lähteä. Mutta on myös törppöä väittää, että ”kyllä tämä tästä”, ja että kohta energiayhteistyö Venäjän kanssa rullaa taas vanhaan malliin.

Suomella on ihan oma suonsa energia-asioissa. Me olemme ydinvoimalla vähentäneet järkevästi ja määrätietoisesti riippuvuuttamme Venäjästä. Pyhäjoen voimalan kanssa lähdettiin osin kulkemaan eri suuntaan. Se oli virhe, joka pitäisi korjata. 

On edesvastuutonta väittää, että venäläisten vahvaan rooliin uudessa ydinvoimalassa ei sisälly mitään riskiä. Riskejä oli, kun päätökset tehtiin, mutta silloin elettiin vielä Euroopassa, jossa kaikki varaukset oli helppo lakaista maton alle.

Nyt ollaan keskellä konfliktia, jota on vaikea verrata mihinkään aikaisempaan.  Myös kylmään sotaan. Sekä hyvässä eikä pahassa. 

Maailma on muuttunut ratkaisevasti ja Venäjään liittyvät ikiaikaiset riskit ovat kasvaneet. Miten kriittisiä nämä riskit ovat? Juuri sitä pitää pohtia viipymättä, mutta hötkyilemättä.

Viherpipertäjät, joille ydinvoiman vastustaminen on uskon asia, käyttävät Ukrainan sotaa ja hälyyttävää pakotekierrettä hyväkseen, kun ydinvoimapäätöksiä tehdään lähiaikoina. Se kannattaa jättää omaan arvoonsa. Siitä huolimatta reilu aikalisä Pyhäjoen voimalan kanssa olisi nyt vähintä, mitä vastuullisilta poliittisilta johtajilta voi odottaa.

Vai eikö herrojen Stubbin, Vapaavuoren, Rinteen ja Tuomiojan mielestä olisi irvokasta, jos Suomi juuri nyt käynnistäisi lähivuosikymmenten tärkeimmän energiahankkeensa sellaisen maan kanssa, jonka energiateollisuutta Suomi osana Euroopan unionia boikotoi?