Kommentti: Perussuomalaiset korpisoturit voivat jopa vahvistaa niinistöläistä EU-puolustuslinjaa

Jussi Halla-ahon ja kumppaneiden vallankaappaus varasti shown presidentti Sauli Niinistön Kultaranta-keskusteluissa. Pohtia sopii, onko se enemmän onni kuin onnettomuus.

Totta kai tasavallan presidenttiä myös vähän harmitti.

Kultarannassa piti hehkuttaa Niinistön sydämen asiaa eli EU:n yhteistä puolustusta. Iso osa kutsuvieraista ja aina samaan suuntaan juoksevista toimittajista pohti kuitenkin vain yhtä asiaa: miten Juha Sipilän perusporvarihallituksen käy?

Syytä onkin pohtia. Jussi Halla-ahon johtamia perussuomalaisia on vaikea sovittaa samaan hallitukseen Sipilän johtaman keskustan ja Petteri Orpon johtaman kokoomuksen kanssa. Erityisesti eturivin kokoomuslaiset sanoivat tämän jo viikonloppuna myös ääneen.

Hallituksen hajottaminen ja uuden enemmistöhallituksen muodostaminen tuntuu äkkiseltään ainoalta kestävältä vaihtoehdolta.

Tarkoittaisiko se, että uusi EU-vastainen ja myös ulkomaalaisvastainen aalto pyyhkäisisi yli Suomen? Voisiko käydä niin, me vahvistaisimme eurooppalaista trendiä poikkeuksella eli meillä populistien alamäki pysähtyisi ja vaihtuisi uudeksi nousuksi.

Useissa merkittävissä EU-maissahan on käynyt toisin. Ranskassa Macron-ilmiön ydin on lähes hurmahenkinen EU- ja euromyönteisyys. Kansallisen rintaman Marie Le Peniltä ei löytynyt tähän riittävän populistista vastausta.

Se on selvää, että Halla-aho ja hänen kyseenalaiset korpisoturinsa uskovat vakaasti, että öykkärimäisillä linjauksilla Suomen EU-myönteisen eliitin ja heidän kannattajiensa puolustuslinja saadaan murtumaan.

Saavat uskoa. Veikkaan, että ovat väärässä.

Brexitin, Trumpin ja myös terrori-iskujen jälkeisessä Euroopassa puhuminen yhteisestä puolustuksesta ja EU:n vahvistamista uppoaa äänestäjiin sittenkin paremmin kuin halla-aholainen utopia itsekseen ilman euroa ja Euroopan unionia pärjäävästä Suomesta.

Riittävän moni ymmärtää, että terrorismia ei kitketä Euroopasta eikä mistään muualtakaan sillä, että rajat suljetaan ja muslimit karkotetaan maasta. Ja paikoin vielä kehnosti toimiva euro on sittenkin parempi kuin vanha markka. Ja niin edelleen.

Jos EU:sta onnistutaan muokkaamaan yhteisö, jonka asukkaat tuntevat olonsa turvalliseksi nimenomaan EU:n ansiosta, Perussuomalaisten puoluekokouksen vallankumous tyrehtyy nopeasti. Samoin saattaa käydä myös muille Euroopan oikeistopopulisteille.

Vielä ei kuitenkaan kannata nuolaista. Kultarannassa hehkutettiin EU:n uutta yhteistä puolustusta kyllä ponnekkaasti. Osin Niinistön mieliksi. Ja osin ihan vilpittömästi. Suomen näkökulmasta rakennelma on kuitenkin kiistatta torso, vaikka virallisesti se pitää kiistää.

Kun tosi paikka tulee, kun pyssyt puhuvat, meidän puhtaasti eurooppalainen puolustuspilarimme on kovin heikko verrattuna Natoon kuuluviin EU-maihin. Käsi ylös kaikki ne, jotka tuntevat olonsa silloin turvallisiksi. EU:n vuoksi tai siitä huolimatta. 

Lue myös:

    Uusimmat