Kommentti: Isän näköiset hautajaiset

Me teimme kaksi vuotta sitten kuten moni muu. Kysyimme ensimmäisenä edullisinta arkkua. Kyse ei ollut pihistelystä. Mikäli olisimme ostaneet kalliin arkun, isä olisi kääntynyt haudassaan. 

Isä tuhkattiin. Tässäkään ei mietitty rahaa vaan sitä, että viimeiseksi sijaksi (tai tarkemmin 25 vuodeksi) uurna päätyisi Helsingin Kallion kirkon uurnaholviin. "En halua, että joudutte hoitamaan hautapaikkaa", isä pohdiskeli eläessään. Muistolaattaan on jätetty tila äidin nimelle. Äiti on tyytyväinen, kun tietää mihin päätyy.

Kukissa ei säästelty. Halusimme isän oloisen viritelmän. Se oli villi, kuin metsästä kerätty, syreeni tuoksui huumaavasti. Eikä hinnasta ollut väliä, koska ei isä ollut koskaan esittänyt kukkalaitteesta minkäänlaista toivomusta.

Siunaustilaisuudessa saattajina olivat vain lähimmät perheenjäsenet. Olimme hoitaneet vaikeasti sairasta isää useamman vuoden ja voimat olivat kaikilla vähissä. Läsnä olivat ne, jotka olivat tukemassa isää hänen viimeisinä aikoinaan.

Muistotilaisuus järjestettiin ravintolassa, jonka ruokaa isä rakasti. Tilasimme isän lempiannoksen.    

Hietaniemen hautausmaan vanhan ja uuden kappelin siunaustilaisuuksien yhteydessä noin 10 prosenttia läheisistä haluaa vielä nähdä vainajan. Me kuulumme tuohon kymmeneen prosenttiin. Lapset olivat mukana. Isä makasi arkussa ja näytti erittäin kuolleelta. Se ei estänyt silittämästä poskelle vielä viimeistä kertaa. Antamasta suukkoa kylmälle otsalle. "Ukki ei taida enää tulla takaisin", esikoinen sanoi. "Hei, hei ukki", hyvästeli kuopus. Kenellekään ei jäänyt traumoja - päinvastoin.

Yksi asia jäi vaivaamaan. Sain vasta tänään selville, että olisimme voineet pukea isän viimeiselle matkalle hänen omiin vaatteisiinsa. Arkussa olisi nukkunut ikiunta vuosien pehmentämään, raidalliseen yöpaitaan puettu mies.