Kommentti: Hyppäätkö rättiväsyneenä rattiin? Mieti vielä kerran ja saatat olla elossa huomennakin

MTV Uutiset kertoi maanantaina, että Suomessa menehtyy liikenteessä vuosittain viitisenkymmentä alle 24-vuotiasta nuorta. Minullakin hengenlähtö oli kerran enemmän kuin lähellä.

Elämäni ensimmäinen oli yövuoro takana ja ikää 19 vuotta. Syyskuun loppu ja ajolupa taskussa pari kuukautta. 

Väsytti, mutta ei mielestäni niin paljoa. Pimeys ei ainakaan vähentänyt väsymystä. 

Motarilla taju sammui. Sairaalassa usean leikkauksen jälkeen herätessäni muistan ajatelleeni autossa, että "jaksan kyllä, koska kotiin on enää niin lyhyt matka".

Väsynyt ihminen on uhka liikenteessä itsensä lisäksi muille. Omaa väsymystä ei ole helppo arvioida, mutta sitä on pakko tehdä. 

Väsymyksen on arvioitu olevan taustalla joka kuudennessa kuolonkolarissa. Liikenneturvan vuonna 2013 julkaiseman tutkimuksen mukaan noin neljäsosa kuljettajista kertoi joskus torkahtaneensa rattiin ajon aikana. Väsyneenä on ajanut lähes jokainen autoilija.

Miehet aiheuttavat suurimman osan väsymyskolareista

Myös sukupuolella on väliä. 

Miehet aiheuttavat suurimman osan väsymyskolareista. Mieskuljettajat ajavat enemmän, pidempiä matkoja ja useammin öiseen aikaan. Naiset tunnistavat paremmin väsymykseen liittyvän ajokyvyn heikkenemisen ja siitä johtuvan onnettomuusalttiuden. Naiset kenties myös tunnistavat paremmin väsymykseen liittyvät riskit.

Liikenneturvan tutkimus antaa samansuuntaisia tuloksia: 26 prosenttia miehistä ja 13 prosenttia naisista kertoi nukahtaneensa rattiin.

Kiitän teitä joka päivä

Tuona lokakuuta tähyävänä aamuna elämäni sai jatkua. Se on fantastisen pelastus- ja sairaalahenkilökunnan ansiota. Kiitän teitä joka päivä elämäni loppuun saakka. 

Kokemuksesta viisastuneena voinkin todeta: Älä ole yhtä tyhmä kuin minä. 

Ps. Yövuorojeni määrä on yhä se yksi. 

Lue myös:

    Uusimmat