Kommentti: EU on Putinille vahva vihollinen

Europpaa on arvosteltu heikoksi Ukrainan kriisissä. Se on ollut aina askeleen jäljessä Venäjää. 

Vladimir Putin on kulkenut vieraalla maaperällä voitosta voittoon ja pitänyt EU:ta pilkkanaan.

EU on epävarmana vain reagoinut siihen, mitä Venäjä tekee.

Mutta onko EU heikko?  Olen taipuvainen vastaamaan, että ei.

Täytyy pitää kirkkaana mielessä, että Venäjä käy sotaa Ukrainassa. Tämän yksinkertaisen tosiasian tunnustamisessa ja tunnistamisessa EU:lla on ollut vaikeuksia. 

Venäjä käy sotaa, mutta kukaan ei ole julistanut sotatilaa! Sotatilan julistaminen kun on niin 40-lukua.

Venäjä käy postmodernia sotaa, jossa kaikki tunnusmerkit piilotetaan ja tosiasiat kiistetään. Valhe on Venäjän normaali nykyään. 

Vladimir Putin maalaa kotirintamalla, että paha Länsi ja Nato uhkaavat Venäjää sen rajoilla.

Ylen Ykkösaamussa lauantaina presidentti Martti Ahtisaari sanoi, että väite on täyttä roskaa. Nyt kun Suomi on osa EU:a presidentti voi näinkin sanoa ilman, että kukaan pitää sitä sen kummempana lausuntona.

Jos EU on heikko, miksi Venäjä sitten uhoaa?

Tosiasia on, että Putinin silmissä EU on vahva vihollinen.  EU on aseellisesti heikko, mutta sen vahvuus on demokratia. Karhun selässä ilman paitaa ratsastava Putin ei voisi koskaan uskottavasti valehdella, että hän on demokraattinen johtaja. Putin naurettaisiin ulos, kuten oli vähällä käydä ulkoministeri Sergei Lavroville Munchenin turvallisuuskokouksessa.

Mihin Putinia voisi verrata hallitsijana? Ehkä Napoleoniin

Monille ranskalaisille Napoleon oli sallimuksen lahja, loistavin hallitsija heidän maansa pitkässä historiassa. Useimmille eurooppalaisille Napoleon sitä vastoin merkitsi Ilmestyskirjan petoa.

Putin ei pelkää mitään niin paljon kuin, että kansa tunnistaisi, ettei keisarilla ole vaatteita. Hän pelkää, että venäläiset saisivat tartunnan Maidanin värillisestä vallankumouksesta - kipinän demokratian mahdollisuudesta.

Martin Wolf sanoo Financial Timesissä: 

– Mikään ei ravistelisi enemmän Venäjän kleptokratiaa (korruptoitunutta ja varastelevaa eliittiä) kuin Ukrainan muutos vakaaksi ja vauraaksi demokratiaksi.

Että Ukraina repisi kylmän sodan kahleet kuten Puola teki.

Miksi muuten Putin yrittää hajottaa EU:ta lahjomalla Ranskan Front Nationalin Marine Le Peniä tai Unkarin Victor Urbania.

Voidaan tietenkin kysyä, onko se merkki heikkoudesta, että Angela Merkel kavahtaa Ukrainan aseistamista viimeiseen asti?

Sen jälkeen sekin illuusio pitäisi purkaa, ettei Ukrainassa varsinaisesti sodita, vaan harjoitetaan pelkkää etupiiripolitiikkaa. 

Suomen Ukraina-keskustelun marginaaleissa on jäänyt mieleen kaksi tapausta.

Vuosi sitten keväällä demarien Jouko Skinnari ihmetteli ikään kuin vanhasta muistista, miksi Suomessa vieläkin harjoitetaan Venäjää kohtaan "neulanpistopolitiikkaa".

Syksyllä keskusta hyökkäsi eduskunnan kyselytunnilla pääministeri Alexander Stubbia kohtaan syyttämällä tätä Nato-jäsenyyden agitoimisesta valtiovierailuillaan.

Keskustan kansanedustaja Paula Lehtomäki kysyi pääministeriltä, miltä tämä arveli vastapuolelta (Venäjä) tuntuvan, kun sen kanssa ei haluta neuvotella, vaan tapaamisiakin vältellään.

Niin, miltähän se hyökkääjästä tuntuu?

Lue myös:

    Uusimmat