Kommentti: Eteläpohjalaisten sotetalkooesimerkki - Jukka Vihriälästä 30 000 euron taulu!

Sote takkuaa, mutta muuten julkisella terveydenhuollolla menee hyvin - ainakin Etelä-Pohjanmaalla. Sillä on varaa tilata 30 000 euron muotokuva maakunnan suuresta pojasta, vaalirahoitukseen kaatuneesta ja puolentoista vuoden ehdollisen tuomion saaneesta ex-kansanedustajasta Jukka Vihriälästä (kesk.).

Voiku ois rahaa notta sais repiä!

Tämä kulunut eteläpohjalainen huudahdus tuli mieleen, kun maakunnan päälehti Ilkka kertoi, että Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on päättänyt tilata taitelija Soile Yli-Mäyryltä 30 000 euroa maksavan muotokuvan Jukka Vihriälästä. Maakunnan suuren pojan hahmo tulee tuijottamaan alueen vaivaisia ja potilasväkeä Seinäjoen keskussairaalan auditorion seinältä, jahka taitelija saa teoksen ns. pensselöityä.

Tämä Nurmon pensseli-setä ei ole tauluasioissa liikkeellä ensimmäistä kertaa.

Siksipä olisi luullut että sekä taideteoksen kohde että maakunnan tosielämästä vieraantunut sairaanhoitopiiri ja sen johtaja Jaakko Pihlamäkiolisivat ymmärtäneet, että vähempikin riittää.

Vihriälä joutui jättämään politiikan saatuaan 2009 puolentoista vuoden ehdollisen tuomion vaalirahoitusseikkailujensa päälle. Parhaiten Vihriälä toteutti takavuosina itsenään Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana, ja vaalityötä rahoitettiin mm. taulukaupalla - tauluja Vihriälän poppoo myi mm. Näkövammaisten keskusliitolle!

Nyt samaa miestä kunnioitetaan julkisilla rahoilla tehtävällä taideteoksella.

– Pitkäaikaisista valtuuston ja hallitusten puheenjohtajista on yleensä maalattu, sanoi Pihlajamäki. Ei tosin kaikista, hän lisäsi.

Jos Seinäjoki ei ole muuttunut lopullisesti kaupungiksi, jonne aikamerkki tuodaan posti-autolla, pelkällä puhelinsoitolla muutamaan köyhempään ja vähemmän rempseään pitäjään olisi voinut kysyä, näyttääkö hanke irvokkaalta nykyisessä julkisen talouden tilanteessa.

Kyllä näyttää, vastaus kuuluu.

Summa ei ole suuren suuri, sillähän ei saisi kuin nippa nappa avotyösuhdeauton Kevan potkut saaneelle entiselle toimitusjohtajalle Merja Ailukselle. Tai sitten sillä saisi lasten hengityskoneen, esimerkiksi Seinäjoen keskussairaalaan, kuten joku twitterissä laskeskeli. Tai palkkaisi hoitajan. Tai…

Mutta. Eiväthän kyseessä ole omat rahat. Ja ristus kun taulukin on niin komea! Rahatkin jää oman maakunnan taiteilijattarelle.

Takkuileva sote on miljardihanke ja pahasti levällään. Mm. tuleva rahanjako on auki.

Nyt näyttää, ettei sairaanhoitopiireissä hallita pienempienkään summien käyttöä.

Vasemmisto painosti kansanedustaja Kari Rajamäen (sd.) johdolla Kelan valtuutetut ylimääräiseen kokoukseen, kun Kela sotelausunnossaan korosti hänen mukaansa liikaa yksityisten palvelujen merkitystä.

Näkisipä vastaavaa huolta tuosta julkisesta puolesta...

Timo Haapala

 

 

 

 

Lue myös:

    Uusimmat