Kommentti: Antakaa lasten kilpailla!

– Kilpailuvietti on sisäänrakennettu. Jos laitamme 6-vuotiaat lapset pelaamaan jalkapalloa, niin he laskevat maaleja ja voittavat ja häviävät. Mutta se jää pelikentälle, se ei seuraa. He oppivat, että tämän pelin voitimme ja tuon hävisimme, mutta ei se mitään, seuraava peli on tulossa.

Näin ajattelee Mäkelärinteen lukion vararehtori ja urheiluakatemian johtaja Simo Tarvonen. 

Vuonna 2016 voimaan astuvan koulujen uuden opetussuunnitelman filosofia muotoilee liikunnan roolin eri sanoin.  

Nuori saa tunneilta positiivisia kokemuksia, jotka kannustavat häntä liikunnalliseen elämäntapaan loppuiäksi. Oppilas oppii itse arvioimaan omia fyysisiä kykyjään. Lapsi yrittää parhaansa, on rakentava ja tekee yhteistyötä muiden kanssa. 

Kauniita sanoja ja erittäin kannatettavia tavoitteita. Yksi asia liikuntamullistuksessa kuitenkin kummastuttaa: kilpailun demonisoiminen. 

Jatkossa kaikenlaisten fyysisten testitulosten käyttö arviointiperusteena on kiellettyä. Cooperin testin tai lihaskuntokokeen voi edelleen järjestää, mutta niillä ei saa olla mitään vaikutusta oppilaalle annettavaan arvosanaan. 

Lisäksi eri urheilulajien opettelemisesta siirrytään enemmän motoristen perustaitojen ja välineen käsittelytaitojen opettelemiseen. 

Kilpailu kasvattaa

Siis ei enää paremmuusjärjestystä, kukaan ei ole toista vahvempi, nopeampi tai ketterämpi. Yhteiskunnallinen trendi tuntuu olevan se, että aikuiset yrittävät siivota nuorten elämästä pois kaiken, mistä jollekin voi tulla paha mieli. 

Kaikenlaisen kilpailun eliminoiminen koululiikunnasta voi äkkiseltään kuulostaa miellyttävältä ajatukselta. 

Mutta onko se hyvä idea? 

Koko elämä on kilpailemista. Kilpailemista opiskelupaikasta, kilpailemista työpaikasta, kilpailemista seurustelukumppanista ja niin edelleen. 

Kokemus kilpailusta on kasvattava. Joskus on tervettä hävitä, huomata olevansa toista huonompi ja myöntää se. Kysymys on siitä, miten tähän suhtautuu. Ja se lapsille pitää opettaa. 

Elämä on täynnä karikoita, tappioita ja riittämättömyyden tunteita. Usein taas riemua omasta onnistumisesta. Lasten pakonomainen suojeleminen negatiivisilta kokemuksilta vaikeuttaa niihin asennoitumista myöhemmällä iällä.

Koululiikunnalla ei pidä olla mitään tekemistä verenmakuisen huippu-urheilun kanssa. Mutta lapsien pitää saada voittaa ja hävitä yhdessä. 

– Meidän pitäisi kannustaa lapsia ja nuoria oikealla tavalla yrittämään, vararehtori Tarvonen sanoo.