Kommandot kohdanneet Mumbaissa hirvittävää tuhoa

Poliisin erikoisjoukot ovat löytäneet yhdestä hotellihuoneessa jopa 12 - 15 ruumista. Kommandojen päällikkö sanoi tiedotustilaisuudessa, että hän oli nähnyt Taj Mahal -hotellissa 50 ihmisen ruumiit.

- Terroristit ampuivat meitä, ja me ammuimme heitä, naamioitunut ja nimettömänä esiintynyt kommando kertoi.

- He eivät osoittaneet katumusta.

Kommandojen mukaan terroristien hallussa olleista repuista löytyi ammuksia, luottokortteja sekä Yhdysvaltain dollareita. Tavaroiden joukossa oli myös mauritiuslainen henkilökortti.

Taj Mahal -hotelliin etenee yhä kommandoja. Heidän mukaansa siellä on kaksi panttivankia ja ainakin yksi sieppaaja. BBC Worldin tietojen mukaan lisää luvut ovat todellisuudessa suuremmat.

Erikoisjoukkojen operaatiot jatkuvat yhä myös juutalaiskeskuksessa sekä Tident-Oberoi-hotellissa.

Kaksi intialaista tv-kanavaa kertoi aamupäivällä Suomen aikaa, että Mumbain rautatieasemalla ammuskeltiin jälleen. Poliisi kiisti tiedon myöhemmin.

(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat