Mainos

Komissio: Euroalueen talouskasvu vauhdittuu loppuvuonna

EU:n komissio on pitänyt ennallaan ennusteet Euroalueen loppuvuoden talouskasvusta.

Euroopan unionin komissio pitää ennallaan elokuisen kasvuennusteensa vuoden viimeiselle neljännekselle. Kasvun ennustetaan euroalueella voimistuvan 0,4-0,8 prosentin välille. Kolmannelle neljännekselle ennustetaan 0,2-0,6 prosentin kasvua.

Unionin tilastoviranomainen Eurostat vahvisti tänään, että talouskasvu nytkähti alaspäin vuoden toisella neljänneksellä.

Euroalueen talouskasvu oli vuoden toisella neljänneksellä 0,3 prosenttia ja kaikissa unionin jäsenmaissa 0,4 prosenttia. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä molemmat olivat samassa 0,4 prosentin kasvussa.

Eurostatin mukaan Suomen kasvu näytti huhti-kesäkuussa 1,6 prosenttia miinusta verrattuna tammi-maaliskuuhun, jolloin miinusta oli vain 0,1 prosenttia. Tähän on syynä muun muassa metsäteollisuuden työkiista.

Viime vuoden huhti-kesäkuusta euroalueen kasvu oli prosentin verran ja kaikkien jäsenmaiden kasvu 1,3 prosenttia.

Yhdysvaltain talouskasvu oli toisella neljänneksellä 0,8 prosenttia ja Japanin 0,8 prosenttia.

(MTV3-STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.