Komennusmiehet jatkavat päivärahaprotestiaan

Työntekijäpuolella mielenilmauksessa on mukana yhä noin 3000 työntekijää. Ainakin Aker Finnyardsin telakoilla osa työntekijöistä on kuitenkin jo palannut töihin.

Komennusmiehet- ja naiset eri puolilla maata jatkoivat protestiaan päivärahojen verotuksen tulkinnanvaraisuutta vastaan. Työntekijäpuolella mukana on noin 3000 työntekijää. Muun muassa Neste Oilin Porvoon jalostamolla työnseisaukseen osallistuu noin 900 työntekijää.

Aker Yardsin telakoilla Turussa ja Raumalla tilanne muuttui kuitenkin toiseksi, kun yhteensä noin 770 työntekijästä osa palasi töihin jo tänään. Aker Finnyardsin toimitusjohtajan Yrjö Julinin mukaan suurin osa palaa kuitenkin töihin vasta huomenna.

- Olemme keskustelleet yhteistyökumppaneiden kanssa. Saimme ymmärryksen siitä, että koska olemme olleet yhdessä vaikuttamassa uuden lain syntyyn, niin nyt syyttömät joutuvat tässä kärsimään, sanoo Julin.

Julinin mukaan yhtiö on kysynyt tilanteesta mielipidettä myös Lounais-Suomen verovirastosta.

- Uusi laki selkiytti tilannetta ja toi pelisäännöt. Nyt on oikeastaan kysymys siitä, että työntekijöitä kismittävät vanhat tapaukset, joihin yritykset ovat hakeneet hallinto-oikeuksista oikaisua.

Juuri käsittelyn hitaus on Julinin mukaan aiheuttanut eniten skismaa, ei niinkään uusi päivärahaa koskeva laki.

- Työnantajan sympatiat ovat työntekijöiden puolella. Lakko oli meille yllätys ja osui väärään tahoon, hän linjaa.

Porvoon jalostamon johtajan Jorma Haaviston mukaan Neste Oil myös keskustelee tilanteesta aliurakoitsijoiden kanssa, joiden palveluksessa komennusmiehet ovat.

- Mitään riitaahan meillä ei heidän kanssaan ole. Tästä päivärahakiistasta pitää keskustella ihan muilla tasoilla, Haavisto toteaa.

Mielenilmauksia ympäri maata

Mielenilmauksia on edellä mainittujen tuotantolaitosten lisäksi mm. Valkeakoskella, Oulussa, Jämsänkoskella, Joensuussa. Simpeleellä, Lappeenrannassa, Imatralla, Kirkniemellä, Kylmäkoskella ja Kokkolassa.

Uusi laki päivärahoista mahdollistaa päivärahojen maksun kahdelta vuodelta. Sen päälle voi tulla yksi lisävuosi. Lakia muutettiin nopealla aikataululla, kun korkein hallinto-oikeus oli antanut monia hämmentäneen päätöksen Olkiluodon voimalatyömaalla työskennelleen turkulaisen päivärahoista.

KHO:n näkemyksen mukaan laki ei mahdollistanut päivärahojen maksua kolmelta vuodelta. Oikeus perusteli näkemystään sillä, että kyse ei ollut enää tilapäisestä työstä.

KHO:n päätöstä tulkittiin yleisesti niin, että päivärahoja voitiin maksaa korkeintaan vuoden komennuksesta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat