KOLUMNI: Luottamusta rakennetaan joka päivä

Suomi tarvitsee vakavan tilanteen vaatimia toimia ja ratkaisuja. Keinotekoinen jakolinjojen rakentaminen ja hajottaminen ei mielestäni edusta nyt vaadittavaa poliittista kulttuuria. Nyt vaaditaan poikkeuksellista yhteen hiileen puhaltamista.

Yhteiskuntamme repeää kahtia, mikäli emme löydä nopeasti keinoja kilpailukyvyn palauttamiseksi ja uusien työpaikkojen synnyttämiseksi. Suomalaiset ovat kuitenkin selviytyjiä. Olemme selviytyneet yhdessä pahemmistakin paikoista. Tiedämme myös tarkalleen hyvinvointiyhteiskuntamme uudistamisen tarpeet. Uudistuksia ei ole kuitenkaan saatu aikaiseksi.

Suomessa olemme olleet pääsääntöisesti yksimielisiä ulkopolitiikan hoitamisesta. Kaikki puolueet ovat tuominneet Venäjän toimet Krimillä ja Itä-Ukrainassa. Olemme olleet myös yhteisessä rintamassa EU:n asettamista pakotteista. Jonkin verran keskustelua on käyty kahdenvälisten suhteiden ja diplomatian roolista kriisin ratkaisemisessa. Pelkkä pakotepolitiikka ei riitä. Tästä aiheesta on puhuttu viime aikoina myös EU:n kokouksissa. Useat tahot ovat vaatineet ja EU myöntää itsekin, että sen pitäisi pyrkiä olemaan aktiivisempi ja aloitteellisempi kriisin laukaisemiseksi.

Yksituumaisuus, konsensus, ei ole mielestäni lainkaan vanhanaikainen tavoite, kun puhutaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Pikemminkin se on ollut Suomen ulkopolitiikan vahvuus neuvottelupöydissä.

Uudistaminen ja muutos lähtevät aina meistä itsestä. Meidän poliitikkojen on oltava valmiita muuttamaan poliittinen kulttuuri valtapolitiikan ja keskinäisen kisailun temmellyskentästä yksinomaan yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseksi. Sen tärkeämpää tehtävää meillä ei edes voi olla. Yhteisten asioiden hoitamista minä ainakin odotin päättäjiltä, kun katselin eduskunnan keskusteluja kotisohvalta ennen kansanedustajuutta.

Olen omalta osaltani sitoutunut siihen, että Keskustan vaalikampanja ei perustu henkilöihin kohdistuvaan lokaamiseen, vaan keskitymme asioihin ja ratkaisuihin. Olen sitoutunut muuttamaan radikaalisti johtamisen kulttuuria ja viemään läpi vaikeitakin yhteiskunnallisia uudistuksia. Seuraavan hallituksen ohjelman täytyy olla strateginen eli 5 - 7 tärkeimpään tavoitteeseen keskittyvä.

Vetoan kaikkiin puolueisiin, että esitämme kevään aikana, mitä nämä asiat meille kullekin ovat. Niistä on tarpeen käydä tiukkaakin keskustelua. Se on tehtävissä ilman, että lokeroimme toinen toisemme keinotekoisiin laatikkoihin, joita ei oikeasti ole olemassakaan. Arvostettavaa myös olisi, että keskustelussa emme tahallaan väärin ymmärtäisi toisiamme emmekä suin päin ampuisi yksittäisiä ehdotuksia alas.

Strategisen hallitusohjelman toteuttaminen vaatii vahvaa luottamusta poliittisten toimijoiden välillä. Luottamuksen pohjaa on rakennettava joka ikinen päivä, tänäänkin.

Juha Sipilä, keskustan puheenjohtaja ja kansanedustaja

Lue myös:

    Uusimmat