Kolumbian väkivaltaisuudet ajaneet satoja tuhansia pakosalle

Lähes neljännesmiljoona kolumbialaista on joutunut vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana lähtemään kodeistaan paetakseen maan poliittisia väkivaltaisuuksia.

Määrä on neljännes kaikista kymmenen vuoden aikana kotinsa jättäneistä, joista on virallista tietoa. Tämä vuosi on siten yksi pahimmista sisäisen pakolaisuuden kannalta. Riippumaton ihmisoikeusjärjestö Codhes kertoi, että runsaat 240 000 ihmistä oli jättänyt kotinsa syyskuun loppuun mennessä. Viime vuoden vastaavaa pakolaismäärää ei kerrottu.

Pahimpia alueita on Bolivarin maakunta, jossa 10 000 ihmistä on paennut kodeistaan. Siellä äärioikeistolaiset kuolemanpartiot ovat taistelleet viikkoja ajaakseen vasemmistosissit näiden perinteisiltä tukialueilta.
(STT-Reuters)


Lue myös:

    Uusimmat