Kolumbian panttivankidraamat peittävät alleen syvät ongelmat

Viime vuoden lopulla Betancourt näkyi maailman tiedotusvälineissä mutta ei toivomallaan tavalla.

Vasemmistolaiset Farc-sissit olivat siepanneet Betancourtin kesken vaalikampanjan 2002. Tiedotusvälineisiin viime marraskuussa päässeet kuvat Betancourtista vankina Kolumbian sademetsissä järkyttivät. Näyttävä nainen oli riutunut sairaaksi ja vanhaksi (Betancourt oli sieppaushetkellä vain 40-vuotias), hänen tyhjä katseensa oli epätoivoinen. Betancourtin raportoidaan olevan kuoleman kielissä.

Betancourt nousi otsikoihin, koska hän kuuluu maan eliittiin, vaikka pyrki uudistuksiin ilmeisen aidosti. Ranskalaisen taustansa vuoksi Betancourtin tapaus on kansainvälinen, klassinen cause célèbre, jonka vapauttamista ovat yrittäneet niin Jacques Chirac kuin Nicolas Sarkozy.

Betancourt jäävuoren huippu

Betancourt on kuitenkin vain jäävuoren huippu, ja pieni - mutta traaginen - pelinappula Kolumbian valtataistelussa. Farc-sissien panttivankeina on yhä satoja ihmisiä, ja Farc on vain yksi Kolumbian pitkäaikaisen konfliktin toimijoista.

Kolumbian panttivankitilanne on noussut kansainvälisiin uutisotsikoihin, koska siihen liittyy myös Yhdysvallat ja Hugo Chávez.

Kolumbian näkyvimpänä ongelmana pidetään huumekauppaa, johon mm. Farc syyllistyy. Pohjimmiltaan panttivankiepisodeissakin kyse on Washingtonin ja sen erilaisia vasemmistolaisia politiikkoja toteuttavien vastustajien taistelu Latinalaisen Amerikan hegemoniasta. Nyt George W. Bushin ja Chávezin valtakausina ideologinen vastakkainasettelu on vain kärjistynyt.

Chávez on ollut välittämässä viime viikkoina toteutuneita panttivankien vapauttamisia, alunperin erään kolumbialaispoliitikon pyynnöstä. Chávezin rooli närästää sekä Yhdysvaltoja että Kolumbian presidenttiä Álvaro Uribea, joka on Yhdysvaltain tärkein ja uskollisin liittolainen Etelä-Amerikassa. Yhdysvallat on puolestaan tukenut Kolumbiaa jo vuosien ajan lähinnä sotilaallisesti.

Chávez ja Farc kavereita?

Yhdysvalloissa ja Kolumbiassa Chávezin epäillään veljeilevän tavalla tai toisella Farc:n kanssa. Chávez on kaatanut vettä huhumyllyyn ehdottamalla, että Farc poistettaisiin Washingtonin terroristijärjestö-listalta ja tunnustettaisiin Kolumbian konfliktin aseelliseksi poliittiseksi osapuoleksi.

Marxilais-leninistinen Farc syntyi 1960-luvulla kamppailemaan syviä taloudellisia ja sosiaalisia epäoikeudenmukaisuuksia vastaan. Nämä ongelmat ovat yhä olemassa, mutta Farc on menettänyt suuren osan kannatuksestaan ideologisen joustamattomuutensa ja siviileihin kohdistuvan väkivallan takia.

Farc:n solut ovat kärsineet tappioita kaupungeissa, ja sen sanotaan vetäytyneen nyt metsiin joko taktisista syistä tai Kolumbian armeijan ahdistama. Asevoimien ja sissien välisestä sotimisesta tihkuu vain vähän tietoja. Toiveet rauhanneuvotteluista Farc:n hallituksen välillä ovat hyvin kaukaiset.

Farc:n poistuminen näyttämöltä ei takaisi rauhaa maahan. Kolumbian poliittinen ja muu väkivalta on yhä maailman kärkiluokkaa. Yksi väkivallan ylläpitäjistä on tuottoisa huumekauppa, jossa ovat mukana niin Farc kuin oikeistolaiset nk. paramilitaari-ryhmät.

Oikeistolaiset paramilitaarit julmimpia

1980-luvulla alkunsa saaneet nykyiset paramilitaarit ovat laittomia aseellisia ryhmiä, jotka ovat syyllistyneet Kolumbian pahimpiin julmuuksiin. "Parat" ovat taustaltaan äärioikeistolaisia taistelijoita ja ryhmiä, jotka rahoittavat aseensa mm. huumekaupalla ja tappaen tai sisäiseen maanpakoon ajaen ryöstämällä köyhien pienviljelijöiden maita. He myös suojelevat paikallisia poliittisia johtajia.

Paramilitaarien verkosto ulottuu syvälle Kolumbian poliittiseen eliittiin. Tällä hetkellä yli 50 poliitikkoa on joko tuomittu, oikeudessa tai epäiltynä yhteistyöstä paramilitaarien kanssa. Heistä moni on presidentti Uriben liittolainen. Myös Uribea on epäilty paramilitaari-yhteyksistä, mutta niille ei ole löytynyt kiistatonta näyttöä.

Lisäksi paramilitaareilla on ollut ja on yhä laajat yhteydet asevoimiin, mistä on vuosien mittaan saatu lukuisia todisteita. Parat ovat myös suojelleet Kolumbiassa toimineita ulkomaisia yhtiöitä, esimerkiksi Chiquitaa.

Enemmistö paristakymmenestä tuhannesta paramilitaarista on laskenut aseensa hallituksen kiistellyn armahduslain myötä. Osa paramilitaarijohtajista on antautunut ja istuu vankilassa Kolumbiassa. Jotkut heistä on lennätetty Yhdysvaltoihin, missä he ovat saaneet suhteellisen lieviä tuomioita oltuaan yhteistyössä viranomaisten kanssa.

Paramilitaarit tietävät liikaa

Sieppaukset Kolumbian arkipäivää

Entiset paramilitarijohtajat tietävät paljon. Jos he avaavat suunsa, moni kolumbialaispoliitikko löytää itsensä kalterien takaa osallisuudesta murhiin, ryöstöihin ja huumekauppaan. Siksi hallituksen armahduspolitiikan kriitikot epäilevät, että paramilitaari-johtajia pidetään riittävän hiljaisina odotuksilla lievistä tuomioista.

Paramilitaarijohtajat ovat ongelma myös Yhdysvalloille. Kun Washington metsästi 1990-luvun alussa huumeparoni Pablo Escobaria, yhdysvaltalaiset tukeutuivat tehtävässään kolumbialaisiin rikollisiin, joista kehkeytyi myöhemmin paramilitaareja.

Kaikki aseista luopuneet paramilitaarit eivät ole pysyneet kaidalla tiellä. Heitä on rekrytoitu jäljellä oleviin paramilitaariryhmiin tai he ovat ajautuneet uudelleen huumekauppaan, missä rajanveto paramilitaarien tai Farc:n kanssa on veteen piirretty viiva.

Ingrid Betancourt ja sadat muut siepatut on vapautettava, mutta vapautuksiin liittyvä poliittinen propaganda ja hyväksikäyttö peittää alleen pitkäaikaisia ja syviä epäkohtia.