Kolumbian iskuissa kuoli kymmeniä poliiseja

Vasemmistokapinalliset tai oikeiston puolisotilaalliset järjestöt iskujen takana.

Kolumbiassa tehtiin viikonvaihteessa kaksi hallituksen vastaista, kymmeniä kuolonuhreja vaatinutta attentaattia yhden vuorokauden aikana. Lauantaina uhrien määrä nousi yhteensä 32:een, kun 17 poliisia sai surmansa aseellisessa väijytyksessä Kolumbian kaakkoisosassa.
Maan poliisijohto epäilee veriteosta vasemmistokapinallisia, mutta syyttäjänvirasto ei sulje pois oikeistolaisten puolisotilaallisten ryhmien osuutta.
Lukuisat aseistetut ryhmät ovat ilmoittaneet pyrkivänsä häiritsemään kuun lopulla pidettävien paikallisvaalien järjestämistä. Lauantaisessa hyökkäyksessä poliisipartion kimppuun käytiin Kaakkois-Kolumbiassa Metan alueella, jossa vuorokautta aiemmin samankaltaisessa väijytyksessä kuoli 11 kolumbialaisviranomaista. Uutistoimisto AFP:n mukaan myös hyökkääjistä kuoli neljä.
(STT-AFP-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat