Kolumbiaan öinen ulkonaliikkumiskielto

Kolumbian hallitus on julistanut ulkonaliikkumiskiellon noin kolmasosaan maata kapinallisten yltyneiden hyökkäysten vuoksi. Kielto koskee muun muassa pääkaupungin Bogotan ympäristöä. Ainakin 64 kapinallisen kerrotaan saaneen surmansa turvallisuusjoukkojen vastaiskuissa viimeisen vuorokauden aikana.

Äärivasemmistolainen Farc-sissijärjestö järjesti eilen hyökkäysaallon iskemällä viiteentoista kaupunkiin. Viranomaisten mukaan ainakin kuusi siviiliä ja kolme poliisia on kuollut sissien iskuissa. Kapinalliset ovat räjäyttäneet pankkeja, siltoja ja voimaloita, katkaisseet valtateitä ja hyökänneet poliisivoimien kasarmeihin. Turvallisuusjoukkojen vastahyökkäykset tapahtuivat, kun sissit olivat vetäytymässä kaupungeista.

Torstaina ja perjantaina pääkaupunkia Bogotaa ympäröivillä vuorilla käydyissä raskaissa taisteluissa kuoli 74 ihmistä. Farc-sissit suunnittelevat viranomaisten mukaan seuraavaksi laajamittaista hyökkäystä pääkaupunkiin ja muihin suuriin keskuksiin. Kolumbian hallituksen ja kapinallisten olisi määrä istua neuvottelupöytään jälleen heinäkuun 20. päivänä. Kolumbian reilut 30 vuotta kestäneessä sisällissodassa on kuollut yli 100 000 ihmistä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat