Kolumbia luovuttanut huumesalakuljettajan USA:han

Kolumbia on karkottanut pidättämänsä huumeparonin Yhdysvaltoihin ensimmäistä kertaa lähes kymmeneen vuoteen. Jaime Orlando Laraa syytetään heroiinin salakuljetuksesta. Yhdysvallat vaatii kymmenien hummekaupoista epäiltyjen kolumbialaisten luovuttamista.

Kolumbia tuottaa noin 80 prosenttia maailman kokaiinista. Vielä tuottoisammaksi on osoittautumassa erittäin hyvälaatuisen heroiinin kauppa päämarkkina-alueella Yhdysvalloissa.

Kolumbian viranomaisilla ei ole syytä hymyyn Laran luovutuksesta huolimatta. Pääkaupungissa Bogotássa on räjähtänyt viime päivinä kaksi pommia, joiden asettajiksi epäillään huumekartelleja. Kolumbia kielsi kansalaistensa luovuttamisen oikeuteen Yhdysvaltoihin tämän vuosikymmenen alussa huumekartellien erittäin väkivaltaisen terroriaallon jälkeen.

Kolumbia, sissit

Myös sisällissotaa käyvä vasemmistolainen sissiliike Farc vastustaa luovutuksia. Sen väitetään ansaitsevan vuosittain miljardeja markkoja huumeiden viljelijöiden, valmistuksen ja kuljetuksen suojelemisesta.

Yhdysvallat onkin painostanut pitkään Kolumbiaa luovuttamaan huumekauppiaita. Huumeiden ja vasemmistosissien takia Kolumbia on noussut kolmanneksi suurimmaksi amerikkalaisen avun saajaksi Israelin ja Egyptin jälkeen. Lisämiljardeja on luvassa, jos Kolumbia tiukentaa taistelua huumeita vastaan.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat