Kolumbia haluaa Yhdysvalloilta aseapua

Kolumbia on pyytänyt Yhdysvalloilta 500 miljoonaa dollaria sotilaallista avustusta, jotta Kolumbian armeija pystyisi taistelemaan maan vahvaa äärivasemmistolaista sissiliikettä vastaan.

Kolumbian hallituksen ja Kolumbian vallankumousarmeijan (FARC) on tarkoitus aloittaa ensi viikolla rauhanneuvottelut. Viime viikolla hallituksen ja sissiliikkeen joukot ottivat verisesti yhteen eripuolilla maata.

Kolumbian puolustusministeri Luis Fernando Ramirez kertoi Yhdysvaltain senaattoreille Washingtonissa hallituksen tarvitsevan taistelu- ja kuljetushelikoptereita sekä tutkalaitteistoa taistellakseen huumesalakuljettajia ja heidän liittolaisiaan vastaan. Ramirezin mukaan Kolumbia valmistautuu vahvistamaan asevoimiaan sissisotaa varten, jos rauhanneuvottelut eivät tuota tulosta. Sissiliike ei ole suostunut tulitaukoon ennen neuvotteluiden alkua.

Yhdysvaltain senaatti myönsi sotilaallista avustusta Kolumbialle viime vuonna, mutta apu oli tarkasti määrätty ainoastaan huumeiden salakuljettajia vastaan käytettäväksi. Kolumbiassa tuotetaan suurin osa maailman kokaiinista, ja yli puolet siitä menee Yhdysvaltoihin. Kolumbian ja Yhdysvaltojen viranomaiset ovat sanoneet, että rajan veto sissisodan ja huumesodan välille on vaikeaa, sillä sissiliikkeillä on yhteyksiä myös huumesalakuljetukseen.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat