Mainos

Koloradonkuoriaisia löydetty jo sadalta eri pellolta

Tuhoisien koloradonkuoriaisten havainnoissa on rikottu jo satasen raja, kerrotaan Kasvintuotannon tarkastuskeskuksesta.

Koloradonkuoriaisia on havaittu jo sadassa perunakasvustossa eri puolilla maata. Havainnoista kymmenen on tehty ammattiviljelmillä.

Kiusalliset kuoriaiset ovat levittäytyneet jälleen uusiin kuntiin, ja nyt niitä on nähty Suonenjoella, Tohmajärvellä ja Lahdessa. Lisäksi perunaviljelyksiä tuhoavat kuoriaiset ovat vallanneet uusia peltoja sellaisissa kunnissa, joissa niitä oli tavattu jo aiemmin. Näin on käynyt Ristiinassa, Lappeenrannassa, Rautjärvellä, Ruokolahdella ja Imatralla.

-Tilanne on aika vakava, koska nyt havaintojen määrässä on mennyt satanen rikki. Olemme kuitenkin pystyneet vastaamaan tilanteeseen hyvin, ja uskomme, että torjuntatoimet purevat, sanoo ylitarkastaja Outi Parikka Kasvintuotannon tarkastuskeskuksesta.

Parikan mukaan uusia havaintoja tehdään tällä haavaa eniten Etelä-Karjalassa. Tarkastajat liikkuvat kuitenkin jatkuvasti pelloilla ja kuoriaisia nähneet viljelijät ovat ilmoittaneet ahkerasti havainnoistaan viranomaisille.

-Ammattiviljelijöillä on kyllä keinot kuoriaisten torjuntaan, mutta koti- ja palstaviljelyksillä torjuntaan tarvitaan ammattilaisten apua.

Aikuinen koloradonkuoriainen syö perunan kasvuston lehtiä. Kuoriaiset kulkeutuivat Suomeen ilmavirtojen mukana.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.