Kölnin huippukokouksessa ristiriitaisia tunteita

Kölniin kokoontuneet EU:n johtajat ovat ottaneet tyytyväisinä vastaan suomalaisten välittämät hyvät uutiset Belgradista. Yhä edelleen useimmat ovat kuitenkin hyvin varauksellisia. Pääministeri Paavo Lipponen on ottanut uutisen vastaan tytyväisin mielin.

Lipposen mukaan uutiset Belgradista olivat sellaisia, että "tästä voi tulla suuri päivä Euroopan ja Euroopan unionin historiassa". Kansainvälisen median kiinnostus oli erittäin suurta jo Lipposen tiedotustilaisuudessa.

Saksan ulkoministeri Joschka Fischer kaipasi useiden muiden lännen johtajientavoin vahvistusta Kölniin illalla odotetulta presidentti Martti Ahtisaarelta.
-Me odotamme tietoja Ahtisaarelta. Tämä kuulostaa hyvin toiveita herättävältä...Odotetaan nyt, mitä Ahtisaari kertoo meille, Fischer sanoi.

Britannian pääministeri Tony Blair kehotti varovaisuuteen, kunnes Kosovon rauhansopimuksen yksityiskohdat voidaan panna toimeen. Siihen on Blairin mukaan vielä jonkin verran matkaa. Blairin tiedottaja lisäsi, että ilmaiskut voidaan lopettaa vasta, kun todellinen joukkojen vetäytyminen on alkanut.

Blair muistutti, että rauhansopimuksen ehdot olivat samat kuin Kosovon kriisin alkaessa ja arveli, ettei Milosevic uskonut Naton sinnikkyyteen.
-Luulen Milosevicin uskoneen, että liittoutuneiden yhtenäisyys rakoilee, ettei meidän päättäväisyytemme riittäisi asian läpiviemiseen.

YK:n Kosovo-erityislähettiläs Carl Bildt ilmaisi tyytyväisyytensä rauhansuunnitelman sisältämien poliittisen ratkaisun periaatteiden hyväksymisen johdosta, mutta muistutti, että rauhan rakentaminen tulee olemaan "suunnattoman paljon vaikeampaa kuin sota". (STT-MTV3)


Lue myös:

    Uusimmat