Kolmoissurmasta epäilty: Ehti työskennellä pitseriassa vain päiviä

Laukaan pitseriasurmista epäilty 36-vuotias mies oli ollut töissä pitseriassa vain päiviä ennen veritekoa.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Latvala kertoo, että jutun tutkinta on jatkunut epäillyn kuulusteluilla ja teknisellä tutkinnalla. Kuulusteluissa on apuna ollut turkin kielen tulkki.

– Kuulustelujen sisältöä en lähde kommentoimaan, mutta ne ovat edenneet hyvässä hengessä.

Missä mielentilassa epäilty on kuulusteluissa ollut?

– Minun tietooni ei ole tullut mitään erityistä. Tietysti tällainen tapaus, mikäli on tällaisen teon suorittanut, niin hän on meillä seurannan alla. Hyvinkin herkällä korvalla kuulostellaan hänen vointiaan.

Epäilty on Turkin kansalainen, mutta asunut Suomessa yhdeksän vuotta. Laukaalaisessa pitseriassa mies ehti työskennellä lyhyen aikaa.

– Se on selvä, että hän oli uusi työntekijä. Ihan muutaman ehti olla töissä, maksimissaan viikon. Voisiko puhua ihan työharjoittelusta, Latvala kertoo.

Teon motiivi on Latvalan mukaan vielä täysin auki.

– Voi olla, että motiivi jää epäselväksi tai sitten se voi selvitä hyvinkin nopeasti.

Keski-Suomen käräjäoikeus vangitsi miehen keskiviikkona todennäköisin syin epäiltynä kolmesta taposta. Syytteennoston takaraja on 29. toukokuuta. 

Sunnuntaisessa teossa kuoli pitserian omistajapariskunta sekä pitseriassa työskennellyt nainen. Poliisin mukaan henkirikokset on tehty pitserian sisätiloissa lyömäasetta käyttäen. Latvala ei kommentoi tekovälinettä, mutta arvioi veritekojen kestäneen vain minuutteja.

 

Lue myös:

    Uusimmat