Kolminkertainen maailmanmestari jäi Ronnie O'Sullivan -nimisen jyrän alle – julkaisi paljonpuhuvan reaktion

Ronnie O’Sullivan eteni snookerin Welsh Open -turnauksen finaaliin lyömällä ikätoverinsa Mark Williamsin välierässä selvin 6–1-lukemin.

Williams voitti ottelun ensimmäisen erän, mutta O’Sullivan vei sen jälkeen nimiinsä kuusi seuraavaa. O’Sullivanin paras lyöntisarja oli toisen erän 102 pistettä.

Kuusinkertainen maailmanmestari O’Sullivan, 45, on ollut kolminkertaiselle maailmanmestarille Williamsille, 45, historian saatossa äärimmäisen vaikea vastustaja. Kaksikko on kohdannut ammattilaispöydillä kaikkiaan 48 kertaa, ja O’Sullivan on voittanut näistä otteluista 33.

Williamsin turhautumista lauantai-illan tappioon – ja ennen kaikkea tapaan, jolla se tuli – kuvaa hyvin hänen illalla julkaisema tviittinsä.

– Hän pelasi paremmin, pussitti paremmin, teki pisteitä paremmin, pelasi turvapeliä paremmin, taisteli paremmin, oli onnekkaampi, teki isommat lyöntisarjat, pelasi laadukkaammin, pukeutui paremmin ja teki kaiken muunkin paremmin, Williams tiivisti iltapuhteensa vapaasti suomennetussa tviitissään.

Tänään pelattavassa Welsh Openin finaalissa O’Sullivan tavoittelee 38:tta rankingturnauksen voittoaan. Hän on kaikkien aikojen tilastoykkönen 37 voitollaan. Vastaansa O’Sullivan saa Jordan Brownin, 33, jolle rankingturnauksen finaalipaikka on uran ensimmäinen.

Welsh Openin finaalissa O’Sullivan pelaa nyt kuudetta kertaa. Voittoja on neljä, ja viides ykkössija nostaisi hänet toisen ikätoverinsa, John Higginsin, 45, rinnalle eniten Welsh Open -voittoja saavuttaneena pelaajana.

Lue myös:

    Uusimmat