Kolmen tapetun koiran kohtalo ihmetyttää Nastolassa

Päijät-Hämeen poliisi selvittää kolmen tapetun koiran kohtaloa. Nastolasta löytyi kolme isokokoista Venäjän paimenkoiraa kuolleena. Kaksi koirista oli kuollut terä-aseella ja yksi ampuma-aseella aiheutettuihin vammoihin.

Eläinlääkärin arvion mukaan varsinkin terä-aseella tehdyt vammat olivat sellaisia, ettei niitä ole voinut tehdä koiria entuudestaan tuntematon henkilö.

Poliisi on saanut selville koirien oikeat omistajat.

Tutkinnassa mikään ei viittaa siihen, että kumpikaan omistajista olisi lopettanut koiria itse. Poliisi selvittää kuitenkin, ovatko omistajat antaneet jollekin toimeksiannon koirien lopettamisesta. Poliisin mukaan omistajat olivat harkinneet koirista luopumista, myymistä tai lopettamista.

Poliisi tutkii tapahtumaa törkeänä eläinsuojelurikoksena ja kuulustelee tämän viikon aikana tapaukseen liittyviä henkilöitä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat