Kolmen rotkon pato vihdoin valmis Kiinassa

Sähkön tuotanto yli kaksi kilometriä pitkällä ja 185 metriä korkealla padolla käynnistyy kahden vuoden kuluttua.

Kolmentoista vuoden ajan jatkuneet työt saatiin virallisesti päätökseen tänään Kiinassa, kun Kolmen rotkon padon rakennustyöt julistettiin päättyneiksi.

Sähkön tuotanto tässä maailman suurimmassa vesivoimalassa pääsee kuitenkin täyteen käyntiin vasta kahden vuoden kuluttua.

Kiinan televisio näytti suorana lähetyksenä padon avajaisseremonian Hubein maakunnasta Keski-Kiinasta. Yli kaksi kilometriä pitkällä ja 185 metriä korkealla padolla voidaan säännöstellä Jangtsejoen tulvia ja tuottaa sähköä energiaa kipeästi kaipaavalle Kiinalle.

Ympäristöasiantuntijat ovat kuitenkin varoittaneet padon aiheuttamista ympäristöhaitoista. Patorakennelman tieltä on joutunut lähtemään kotiseudultaan yli miljoonaa ihmistä.

Seuraavan kahden vuoden kuluessa padolle rakennetaan voimaloiden lisäksi muun muassa sulku- ja hissirakennelmia, joiden avulla jopa 10 000 tonnin alukset pystyvät matkaamaan ylävirtaan.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat