Kolme villikoiraa ammuttu Tohmajärvellä - kaksi jatkaa pakoa

Tohmajärven riistanhoitoyhdistys ilmoitti Pohjois-Karjalan poliisilaitokselle aamulla hieman klo 10:00 jälkeen, että Tohmajärvellä liikkuneesta villikoiralaumasta on saatu kaadettua kolme yksilöä. Koirat kaadettiin Tohmajärven kunnan Värtsilän kylän pohjoispuolella melko lähellä sitä maatilaa, josta koirat olivat tappaneet aiemmin yhden lampaan.

Poliisi kertoo, että kaadetut koirat ovat huomattavan isokokoisia sekarotuisia koiria. Kaksi kaadetuista koirista on uroksia ja yksi on naaras. Suuremman uroksen painoksi mitattiin 37 kiloa, sen säkäkorkeus on 66 senttiä ja pituus kuonosta hännänpäähän on 140 senttiä. Toisen uroksen paino on 25 kiloa, säkäkorkeus 54 senttiä ja pituus 128 senttiä. Naaraan paino on 25 kiloa, säkäkorkeus 65 senttiä ja pituus 142 senttiä.

Metsästäjät havaitsivat laumassa kaikkiaan viisi yksilöä. Metsästäjät jatkavat kahden elossa olevan koiran jäljitystä. Tavoitteena on, että kaikki laumaan kuuluvat koirat saadaan lopetettua. Koirien ruhot tullaan hävittämään polttamalla ja ruhoista lähetetään näyte EVIRA:an tutkimuksia varten.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat