Kolme veristä itsemurhaiskua Pohjois-Irakissa

Mosulin kaupungissa ja sen lähistöllä tehdyissä itsemurhaiskuissa on kuollut liki 30 ihmistä.

Mosulissa, Pohjois-Irakissa on tehty kolme tuhoisaa itsemurhaiskua. Itsemurhaiskussa kaupungissa tai sen lähistöllä on kuollut lähes 30 ihmistä.

Iskujen sarja alkoi, kun voimakas räjähdys tuhosi osan poliisin paikallista päämajaa Mosulin kaupungissa. Poliisiviranomaisten mukaan kyse oli itsemurhaiskusta ja siinä sai surmansa ainakin viisi poliisia ja yksi siviili. Haavoittuneita oli ainakin 14.

Räjähdys sattui juuri, kun ihmiset olivat aloittamassa työpäiväänsä. Poliisiasema sijaitsee kaupungin vilkkaalla kauppa-alueella. Poliisin edustajan mukaan itsemurhaiskun tekijä ajoi poliisiaseman valvomattomalle takaseinustalle ja räjäytti räjähteillä lastatun autonsa. Osa rakennuksesta sortui räjähdyksessä.

Toinen isku tehtiin Irakin armeijan sotilastukikohtaan lähellä Mosulia. Yhdysvaltain asevoimien edustajan mukaan iskussa saattoi kuolla jopa 16 ihmistä. Iskun tekijäksi ilmoittautui Irakin al-Qaida-verkosto jo ennen kuin tieto iskusta tuli julkisuuteen.

Irakin sotilasviranomaiset epäilevät itsemurhaiskun tekijän kantaneen räjähteillä täytettyä liiviä ja räjäyttäneen itsensä tukikohdan ulkopuolella.

Kolmannessa iskussa sai surmansa neljä irakilaista poliisia ja useita muita haavoittui. Poliisin mukaan itsemurhaiskun tekijä käveli Mosulin keskussairaalassa sijaitsevaan poliisien tarkastuspisteeseen ja räjäytti itsensä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat