Kolme vapaaksi Jolon vankileiriltä

Abu Sayyaf -muslimisissit ovat vapauttaneet kolme Jolon saarella pitämistään panttivangeista.

Jolon kriisiin toivottiin ratkaisua-nyt vain odotellaan


Uutistoimisto DPA:n mukaan yöllä Suomen aikaa vapautetut ovat malesialaisia. Heidän odotetaan saapuvan pienlentokoneella Jololta Zamboangaan tämän päivän aikana. Länsimaalaisten panttivankien mahdollisesta vapautuksesta ei ole vielä tietoa.

Libya antoi kriisille aikaa kaksi päivää

Libyalainen järjestö sanoi lopettavansa välitysponnistelunsa, jollei panttivankikriisissä tapahdu kouriintuntuvaa ja myönteistä kehitystä kahden vuorokauden kuluessa. Järjestö kertoi tiedotteessaan, että ellei vapauttamista tapahdu pian se vetää neuvottelijansa pois Filippiineiltä.

Libyan mukaan panttivankien eiliseksi suunniteltu vapautuminen kaatui Filippiinien armeijan liikehdintään. Lisäksi vapauttamisen peruuntumiseen vaikutti maan parlamentin vaatimus aloittaa sotilaalliset toimet Abu Sayyaf-sissejä vastaan.

Panttivankineuvotteluissa on ollut mukana libyalainen järjestö nimeltä Gaddafin kansainvälinen hyväntekeväisyysjärjestön liitto. Sitä johtaa Libyan johtajan Muammar Gaddafin poika.

Muutkin maat pettyneet tilanteeseen

Libanonilainen ministeri Soleiman Traboulsi, joka oli saapunut Libyaan ottamaan vastaan Jolon saarelta vapautettavaa libanonilaista panttivankia, ilmoitti poistuvansa maasta. Myös Etelä-Afrikka ilmoitti eilen, että se kutsuu kotiin panttivankikriisin ratkaisua Libyassa odottaneet diplomaattinsa.
Libyassa oli panttivankien mahdollista vapauttamista odottamassa myös Suomen edustaja, lähetystöneuvos Pekka Hyvönen.
(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat