Kolme thaimaalaispuoluetta boikotoi vaaleja

Perjantaina pääministeri joutui painostuksen alaisena hajottamaan parlamentin ja ilmoittamaan ennenaikaisten vaalien pitämisestä huhtikuussa.

Kolme thaimaalaista oppositiopuoluetta boikotoi huhtikuun ennenaikaisia parlamenttivaaleja, ilmoittaa demokraattien johtaja Abhisit Vejjajiva. Puolueet hylkäsivät pääministeri Thaksin Shinawatran aikeen keskustella poliittisista uudistuksista.

Pääministeri Thaksin Shinawatra suostui aiemmin tänään joihinkin opposition esittämiin vaatimuksiin, jotka koskevat perustuslaillisia uudistuksia, kertoivat puoluevirkailijat. Kompromissiin ei heidän mukaansa päästy. Kolme oppositiopuoluetta oli antanut pääministerille tähän päivään aikaa suostua uudistuksiin.

Thaksin olisi halunnut, että neuvotteluihin olisivat osallistuneet kaikki Thaimaan 30 rekisteröityä puoluetta, nekin, joilla ei ole edustajia parlamentissa.

- Se oli likainen temppu, sanoi demokraattisen puolueen tiedottaja.

Pääministeri joutui painostuksen alaisena perjantaina hajottamaan parlamentin ja ilmoittamaan ennenaikaisten vaalien pitämisestä huhtikuussa, kun arvostelu hänen liiketoimiaan vastaan oli yltynyt. Alun perin vaalit oli tarkoitus järjestää vasta kolmen vuoden päästä.

Kolmella uudistuksia vaativalla puolueella on 125 paikkaa hajotetussa 500 kansanedustajan alahuoneessa. Thaksinin puolueella on 375 paikkaa.

Thaksinin vastaisten mielenosoitusten odotettiin jatkuvan Thaimaassa tänään toista päivää peräkkäin. Eilen kymmenettuhannet ihmiset kerääntyivät Bangkokiin vaatimaan pääministerin eroa. Mielenosoittajat ovat vannoneet jatkavansa toimintaansa kunnes pääministeri eroaa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat