Kolme räjähdystä Kosovon Pristinassa

Räjähdyksissä ei kuollut tai haavoittunut kukaan. Aineelliset vahingot näyttävät jääneen muutamiin vaurioituneisiin autoihin.

Kosovon pääkaupungissa Pristinassa on tapahtunut kolme peräkkäistä räjähdystä. Poliisin mukaan eilisiltana sattuneissa räjähdyksissä ei kuollut tai haavoittunut kukaan. Vahingot jäivät muutamiin vaurioituneisiin autoihin.

Viranomaiset kertoivat, että ensimmäisen kerran räjähti Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin rakennuksen vieressä, seuraavaksi lähellä parlamenttitaloa ja lopuksi Grand-hotellin ulkopuolella. Räjähdyspaikat sijaitsevat muutaman sadan metrin päässä toisistaan.

Silminnäkijöiden mukaan yksi räjähdyksistä ravisteli YK:n työntekijöiden käyttämää parkkipaikkaa Grandin ja YK-rakennuksen välissä.

Kosovon presidentti Ibrahim Rugovan mukaan pommi-iskuilla yritettiin horjuttaa alueen tasapainoa kriittisellä hetkellä.

- Näiden vaarallisten tekojen tarkoituksena oli saada maamme epävakaaksi. Ne tulivat aikana, jolloin odotetaan myönteistä arvioita Kosovon edistyksestä, mikä avaa tien itsenäisyyden tunnustamiselle, Rugova sanoi.

YK:n odotetaan päättävän syksyllä Kosovon lopullista asemaa koskevien neuvotteluiden käynnistämisestä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat