Kolme opiskelijaa kuoli rajussa ulosajossa

Kolme miestä on kuollut rajussa ulosajossa Perhossa Keski-Pohjanmaalla.

Uhrit ovat kaikki paikallisen maaseutuoppilaitoksen opiskelijoita. Kaksi uhreista on parikymppisiä, kotoisin rovaniemeltä ja tammisaaresta. Kolmas uhreista on 45-vuotias pyhärantalaismies.

Onnettomuus sattui aivan Perhon keskustassa valtatie 13:lla aamuyöllä puoli kolmen jälkeen.

(24.10.)

Kolmikko ajoi erittäin lujaa vauhtia Jyväskylän suunnasta Perhon keskustaa kohti, kun kuljettaja menetti auton hallinnan oikealle kaartavan mutkan jälkeen.

Auto ajautui yli kevyen liikenteen väylän ja törmäsi suoraan isoon mäntyyn.

Auto hajosi kappaleiksi

Poliisin mukaan törmäys on ollut poikkeuksellisen raju: auto oli useammassa osassa ensimmäisten pelastustyöntekijöiden saapuessa paikalle.

Poliisi ei ole löytänyt rysäykselle silminnäkijöitä. Tämän vuoksi ei ole vielä selvinnyt, kuka autoa törmäyshetkellä ajoi. Miehet olivat kaikki sinkoutuneet ulos autosta.

Apua paikalle hälytti kahden kaverinsa kanssa paikalle sattunut nuori mies, joka ei kuitenkaan nähnyt itse törmäystä.

Kaustisen poliisi jatkaa asian tarkempaa tutkintaa yhdessä Kokkolan teknisen rikostutkinnan kanssa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat