Kolme MM-mitalia napannut 19-vuotias hiihtäjäsensaatio olisi voinut nousta toisessakin lajissa tähdeksi – kutsuttiin maan parhaiden pelaajien joukkoon

Seefeldin hiihtolajien MM-kilpailuissa kultaa, hopeaa ja pronssia voittanut 19-vuotias Frida Karlsson on erittäin lahjakas jalkapalloilija. Ruotsalainen kertoi Aftonbladetille toisesta vahvasta lajistaan.

Karlsson on kasvanut lapsuutensa ja nuoruutensa kahden eri lajin parissa. Hän pelasi Remsle UIF:ssa viime keväänä. Hänet kutsuttiin myös kertaalleen eliittipelaajien leirille, jonne kutsutaan ikäluokissaan maan parhaita olevat jalkapalloilijat. 

– Se ei ollut itsestäänselvää, että valitsisin hiihdon. Kun valitsin itselleni lukiota, rapsahti arpa hiihtoon. Siitä tuli minulle ykkösprioriteetti. Jos olisin valinnut jalkapallon, niin olisin laittanut oman sieluni peliin, että minusta olisi tullut hyvä siinä, Karlsson sanoo.

Juniori-ikäisenä naisten 2-divisionaa pelannut Karlsson kuvailee omaa pelaajatyyppiään. 

– Minulla oli erittäin hyvä kunto. Juoksin paljon ja tein kovasti töitä joukkueen eteen. Olin todellinen joukkuepelaaja. Pelasin keskikentän keskellä, jonka jälkeen pääsin laitapuolustajaksi. Siihen oli syynä se, että sain kokonaisen laidan juostavaksi. Kun pelasin jalkapalloa, sodin tosissani, Karlsson kertoo.

Hän uskoo, että olisi päässyt maajoukkueeseen, jos uravalinnaksi olisi tullut jalkapallo.

– Uskon, että kaikki voivat päästä maajoukkueeseen kovalla ja omistautuvalla harjoittelulla. Sinulla täytyy olla kuria sekä täytyy olla tavoitteita. Olen mielestäni sellainen, Karlsson toteaa.

Karlssonin entinen joukkuetoveri Amanda Öhrling sanoo hiihtotähteä uskomattomaksi moottoriksi.

– Hän on vahva, sitkeä ja itsepäinen. Ehti joka paikkaan. Hän oli superlupaus myös jalkapallossa, Öhrling sanoo.

Karlsson voitti MM-Seefeldissä kultaa viestissä, hopeaa 10 kilometrillä ja pronssia 30 kilometrillä.

Lue myös:

    Uusimmat